Tarvitseeko vanhus vessa-apua vai ambulanssin? Yöllä vartija päättää

Vartijat ja taksinkuljettajat toimivat turvapuhelinpäivystäjinä harvaanasutuilla alueilla. Superin mukaan vartija ei voi mennä yksin vanhuksen luo ilman koulutettua hoitajaa.

Kunnat säästävät kotihoidon kasvavia kustannuksia siirtämällä turvapuhelinpäivystyksiä yrityksille. Tiheään asutuilla alueilla päivystystä hoitavat isot yritykset, mutta maaseudulla päivystäjinä toimivat taksinkuljettajat ja vartijat. Kunnat määrittelevät itse, millaisen koulutuksen saanut henkilö menee auttamaan vanhusta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tai kuntaliitto eivät ole selvittäneet sitä,  kuinka laajasti kunnat ovat siirtäneet turvapuhelinhälytyksiä vartiointiliikkeille tai taksikuskeille.

Kunnat tyytyväisiä

Loviisan ja Lapinjärven kunnat käyttävät yksityisen Etelävartiointi Oy:n vartijoita turvapuhelimen yöpäivystyksissä.

Lapinjärven perusturvajohtaja Görel Fabritiuksen mukaan turvapuhelimella hälytetyn vartijan on tehtävä maallikoarvio vanhuksen terveydentilasta.

– Meillä tulee keskimäärin parikymmentä yöhälytystä vuodessa. Iso osa niistä on vikahälytyksiä. Olisimme joutuneet palkkaamaan joka yötä varten kaksi yöhoitajaa, jos emme käyttäisi vartijoita apuna,  toteaa Fabritius.

Fabritiuksen mukaan tästä hyötyvät potilaat, kun rahaa ja aikaa jää kotihoidon perustehtävään päivisin.

Ambulanssi hälytetään herkästi

Etelävartiointi Oy:n toimitusjohtaja Bo Heinströmin mukaan he ovat tehneet päivystyksiä useamman vuoden ajan ja toimeksiantoihin on tarkasti kirjattu, että vartijoilla ei ole erityiskoulutusta.

– Turvapuhelinhälytyksistä joka neljäs on vikahälytys ja yli puolet on sellaisia, joissa vanhus tarvitsee apua esimerkiksi päästäkseen wc:hen tai suihkuun. Vartijamme ovat tilanneet viime vuonna ambulanssin joka kuudennella käynnillä, lisää Heinström.

Heinströmin mukaan vartiointiliikkeillä ja taksikuskeilla on tilausta harvaanasutuilla alueilla, mistä isot turvapuhelinpalveluita tarjoavat yritykset eivät ole kiinnostuneita.

– Isot toimijat eivät pääse niin nopeasti paikalle kuin me, koska liikumme varsinaisissa vartiointitehtävissä Hanko-Loviisa välillä muutenkin. Kyllä kysyntää tuntuu olevan ja osallistumme useiden kuntien kilpailutuksiin tänäkin keväänä, lisää Heinström.

Super ärähti vartijoiden käytöstä

Suomen lähi-ja perushoitajaliiton puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan vartijan käyttö kotihoidossa on hyväksyttävää vain hoitajan apuna.

– Meillä on kotihoidossa tilanteita, että vartija on mukana, jos potilaat ovat aggressiivisia tai tarvitaan nostoapua. Mutta vartija ei ole potilaan kanssa vaan hoitajan kanssa. Jos ajatellaan, että meillä ensimmäiseksi potilaan kotiin menee vartija, niin kyllähän me ollaan ihan hakoteillä, kun se potilas soittaa sieltä kotoa, että sillä on fyysinen tai psyykkinen avun tarve, ärähtää Paavola.

Lue myös:

    Uusimmat