Taru sormusten herrasta -sinfonia Suomeen

Tampere Filharmonia tuo Taru sormusten herrasta -sinfonian Suomeen

Tampere Filharmonia esittää Howard Shoren suurteoksen The Lord of the Rings Symphony ensi kertaa Suomessa vappuna 2009. Supersuositun Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian musiikkiin pohjautuva teos on viime vuodet soinut täysille saleille eri puolilla maailmaa.

Sinfonia kuullaan kahdessa konsertissa, vapunpäivänä 1.5. ja lauantaina 2.5.2009 kello 19 Tampere-talossa. Konserttien kapellimestari Markus Huber ja sopraanosolisti Ann De Renais ovat säännöllisesti mukana teoksen esityksissä kansainvälisillä konserttilavoilla. Orkesterina on Tampere Filharmonia ja kuoroina Tampereen Filharmoninen Kuoro ja poikakuoro Pirkanpojat Tampereelta. Lavalla on yhteensä noin 200 esiintyjää.

Konsertin kuvituksena ovat Alan Leen ja John Howen alkuperäiset piirustukset J.R.R. Tolkienin kirjoihin.

Arvostelut ovat olleet ylistäviä

"Shoren musiikillinen teos on yhtä vaikuttava kuin Tolkienin kirjallinen. Se toimii omillaan laajamittaisena, oopperamaisena elämyksenä, myös irrallaan Peter Jacksonin elokuvatrilogian majesteettisuudesta." Jeff Shannon, The Seattle Timesista.

"The Lord of the Rings Symphony on suuri menestys Shoren teemojen voiman ja viehätyksen ansiosta." Barbara Zuck, Columbus Dispatch.

"Loisteliaasti väritetty… ja niin täydellisesti sinfoniaorkesterin mahdollisuuksia hyödyntävä." John Button, The Dominion Post

"Orkesterin ja kuoron rikas yhdistelmä toimi suurenmoisesti…" Gerry Maddox, Sydney Morning Herald

Teos on kiertänyt ympäri maailmaa

The Lord of the Rings Symphony on kuusiosainen sinfonia orkesterille, kuorolle ja solisteille. Teoksessa soivat tutut teemat elokuvista Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu. Jokaisen elokuvan musiikille on omistettu kaksi osaa sinfoniasta.

Teos kantaesitettiin syksyllä 2003. Sen jälkeen sitä ovat esittäneet muiden muassa Lontoon filharmonikot Clevelandin ja Pittsburghin sinfoniaorkesterit ja Philadelphia Orchestra. Se on kuultu niin Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlilla kuin Sydneyn oopperatalossa ja Moskovan Kremlin palatsiteatterissa. Tukholman filharmonikot soittivat Ruotsin ensiesityksen viime marraskuussa, ja ensi vappuna teos saadaan vihdoin Suomeen.

Howard Shoren musiikki The Lord of the Rings -elokuvatrilogiaan on voittanut useita Grammy-palkintoja ja Oscareita. Shore jatkaa hobittien parissa, sillä hän on säveltäjänä mukana myös tulevassa elokuvaprojektissa, joka pohjautuu Tolkienin teokseen Hobitti eli sinne ja takaisin.

Konserttien lipunmyynti alkaa maanantaina 23.6. Lippupisteen puhelinpalvelussa ja nettikaupassa klo 7 ja Tampere-talon lipputoimistossa klo 10. Liput 45/40/35/25 €. Tuotanto Tampere Filharmonia.

Lue myös:

    Uusimmat