Tarkkaa suunnittelua, esimiesapua ja vanhempien joustoa – näin päiväkodeissa toimitaan huomenna

Viikinmäessä asuvan Katri Kirjavaisen kaksi lasta ovat hoidossa päiväkoti Vikkerissä Viikinmäessä Helsingissä. Hänelle on kerrottu, että lapset pääsevät päivähoitoon huomenna normaalisti, vaikka lakko alkaisikin.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL uhkaa järjestää huomenna Helsingissä työnseisauksen, jos Helsingin kaupunginhallitus ei tänään peru Palmian pilkkomista ja osittaista yhtiöittämistä.

Jos mielenilmaus toteutuu, pysäyttää se huomenna Helsingin raitio- ja metroliikenteen. Lisäksi se vaikuttaa esimerkiksi päiväkotien ja koulujen ruoka- ja siivouspalveluihin.

 – Minulle sanottiin, että hoitajissa on myös henkilöitä, jotka eivät kuulu liittoon. Eli hoitajia siellä pitäisi olla.  Ruokailun suhteen on ilmeisesti muutoksia. Lapsille tarjotaan lounaaksi esimerkiksi voileipiä.

Kirjavaiselle on kerrottu, että lakko saattaisi näkyä myös niin, että lapset eivät ulkoilisi päivän mittaan täysin tavalliseen tapaan, sillä hoitajia ei välttämättä ole ulkoiluun asetusten mukaista määrää.

Päiväkoti Vikkeri kuuluu päivähoitoalueeseen, jonka varhaiskasvatuspäällikkönä toimii Kirsi Mustila. Mustila kiittelee vanhempia joustavasta yhteistyöstä.

– Suurimman työn ovat tehneet vanhemmat. Monet lapset voivat jäädä huomenna kotiin.

Mustilan alaisuuteen kuuluu kuusitoista päiväkotia. Kaikki nämä päiväkodit ovat huomenna auki.

– Muutama ryhmäperhepäiväkoti on kiinni, mutta niissäkin olevat lapset on saatu sijoitettua alueen muihin päiväkoteihin, Mustila jatkaa.

Läntisen Helsingin varhaiskasvatusalueella sijaitsevat päiväkodit Karhi ja Pajamäki toimivat huomenna niin ikään tavalliseen tapaan.

– Kyselimme hyvin tarkkaan vanhemmilta jo viime viikolla, kuinka moni lapsi on tulossa tiistaina hoitoon. Molemmat päiväkodit ovat auki ja tarvittaessa esimiehet tulevat sitten apuun hoitamaan, päiväkotien johtaja Keijo Pesonen kertoo.

 

Lue myös:

    Uusimmat