Tarkka: Perussuomalaisten jääräpäisyys ajaa Suomen kylmän sodan kaltaiseen tilanteeseen

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on tuohtunut perussuomalaisille, joka on systemaattisesti vastustanut EU:n Portugali-tukipakettia. Tarkka sanoo koko EU:n ja Suomen vielä erikseen ajautuvan kriisiin, jos Suomi vastustaa tukipakettia.

– Tukipaketin torjumisesta seuraa koko unionin lamautuminen. Kreikka ja Portugali jäävät oman onnensa nojaan ajelehtimaan. Siitä seuraa todennäköisesti mittava talouskriisi, maalailee MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Tarkka.

Hänen mukaansa ollaan ajautumassa kylmän sodan kaltaiseen tilanteeseen, jossa Suomi joutuu selittelemään outoa käytöstään muulle maailmalle.

– Kylmän sodan aikana Suomi näytti lännestä katsottuna neuvostosatelliitilta. Jouduttiin selittämään että vaikka siltä ei näytä, olemme kuitenkin vanha mukava demokraattinen Suomi.

– Tukipaketin torjumisen jälkeen joutuisimme taas pitkään selittelemään, että vaikka tässä toimittiin älyttömästi, niin olemme kuitenkin se järkevästi toimiva vastuunkantaja Suomi. Kestää kauan ennen kuin huonosta maineesta pääsee eroon, puuskahtaa Tarkka.

Tarkka sanoo perussuomalaisten ajaneen itsensä suorastaan epätoivoiseen tilanteeseen

– Perussuomalaiset oppivat kantapään kautta, että päätöksenteko on eri asia kuin jotakin mieltä oleminen. Päätöksillä on seurauksia ja myös ne seuraukset pitää ottaa huomioon. He ovat rummuttaneet pitkän aikaa ehdotonta kielteisyyttään Portugali- ja rahoitusjärjestelypaketeille. He ovat maalanneet itsensä nurkkaan. Ollaan lähellä sitä tilannetta että he ovat ajaneet itse itsensä oppositioon, luukuttaa Tarkka.

Huomenta Suomen Lauri Karhuvaara kysyi, että eikö perussuomalaiset ole puolueena vetänyt johdonmukaista linjaa koko vaalitaistelun ajan.

– Perussuomalaiset on paaluttanut itsensä epätoivoisen jähmeään tilanteeseen. Vain vähän karrikoiden sanottuna: Järjen käyttö on kielletty ja pelkät mielipiteet riittävät, vastasi Tarkka.

Karhuvaara kysyi miksi Tarkka käyttää näin kovaa kieltä, ja Tarkka vastasi:

– Pitää ottaa myös seuraukset huomioon. Pitää yrittää pohtia mitä päätöksen jälkeen tapahtuu.

Tarkka uskoo SDP:n ratkaisevan

Tarkka uskoo SDP:n ratkaisevan Suomen kannan tukipakettiin.

– Puolueella on perinne vastuullisen politiikan tekemisestä, tuskin se perinne tähän katkeaa.

– Mutta minkälaisen sanamuodon he pystyvät sompailemaan, että se osoittaisi että heidän vaatimuksensa lainanantajien vastuusta toteutuvan tavalla tai toiselle. He tarvitsevat jotakin, että he voivat sanoa, että tämän me saimme aikaan, mutta voisivat kuitenkin pitkin hampain tukea tätä pakettia, pohtii Tarkka.

Portugali-ryhmää vetävä kokoomuksen Kimmo Sasi sanoo SDP:n olevan ratkaisijan roolissa. Jos puolue ottaa kielteisen kannan, myös Suomi sanoo ei tukipaketille, Sasi arvioi. Sasi kuitenkin uskoo, että Portugali-paketti saa eduskunnan tuen.

– Minäkin luotan sosialidemokraatteihin ja olen optimisti. Toivon niin kovasti, että uskon, sanoo Tarkka.

Katso tohtori Jukka Tarkan haastattelu: (Huomenta Suomi 10.5.2011)

Lue myös:

    Uusimmat