Tarkastajat penkovat Veripalvelun paperit kuuden vuoden ajalta

SPR:n tarkastusvaliokunta on tilannut ulkopuoliselta tilintarkastustoimistolta talouden erityistarkastuksen Veripalveluun.Tilintarkastajat käyvät läpi paperit vuodesta 2004 alkaen, kertoo 45 minuuttia -ohjelma.

Erityistarkastus on osa SPR:n tarkastusvaliokunnan selvitystä, jossa tutkitaan Veripalvelun taloutta, johtamisjärjestelmiä ja ulkopuolisia sopimuksia. Tarkastusvaliokunta on myös palkannut ulkopuolisen juristin sihteerikseen.

Tarkastusvaliokunta aloitti työnsä sen jälkeen, kun 45 minuuttia -ohjelma oli kertonut Veripalvelun johtajan erikoisista konsulttihankinnoista.

Veripalvelu osti johtaja Jukka Rautosen luottokonsultilta palveluja viiden vuoden aikana yli 3,3 miljoonalla eurolla. Töitä ei kilpailutettu eikä projekteista tehty erillisiä sopimuksia.

- Tutkimme nyt tarkasti kaikki julkisuudessa esitetyt asiat, kertoo SPR:n talousjohtaja Tapani Väisänen.

Tarkastusvaliokunnan on määrä saada työnsä valmiiksi marraskuun puoliväliin mennessä.

Myös entisiä työntekijöitä kutsutaan kuultaviksi

Rautosen aikana avainhenkilöitä on yksi toisensa jälkeen lähtenyt Veripalvelusta. Konsulttityöt ovat ihmetyttäneet monia keskeisissä tehtävissä työskennelleitä. He ovat epäilleet palvelujen hyötyä ja ihmetelleet suuria, erittelemättömiä laskuja.

SPR:n tarkastusvaliokunta on nyt päättänyt kuulla myös entisiä työntekijöitä.

- Pyydämme kuultavaksi sellaisia henkilöitä, joilla voi olla näistä asioista tietoa, kertoo Väisänen.

He voivat puhua avoimesti myös ulkopuoliselle haastattelijalle, sillä allekirjoitetut salassapitosopimukset eivät ole voimassa kuulemisen aikana.

Rautonen sairaslomalla - ei osallistu selvityksiin

Johtaja Rautonen jäi sairaslomalle heti 45 minuuttia -ohjelman jutun jälkeen. SPR:n mukaan hän ei tee yhteistyötä tarkastajien kanssa. SPR:stä myönnetään, että yhteistyön puute hankaloittaa selvitystä, mutta ei estä sitä. Toistaiseksi Rautosen tehtäviä hoitaa vt. johtaja Kari Aranko.

Rautonen on itse vakuuttanut konsulttityön tuoneen Veripalvelulle suuret säästöt. Hän on myös kiistänyt, että hankinnoissa olisi toimittu SPR:n taloussäännöstön vastaisesti.

Sisäinen tarkastaja on ollut asiasta eri mieltä. Hän on puuttunut konsulttihankintoihin ainakin kahdesti, viimeksi viime joulukuussa. Rautonen on selvittänyt asiaa Veripalvelun hallitukselle, joka ei ole nähnyt syytä tarkempiin selvityksiin.

Rautosta ei tänään tavoitettu kommenttia varten.

Myös sokerifirman sopimusasiat selvitetään

SPR:n mukaan tarkastuksessa käydään läpi kaikki Veripalvelun ulkopuoliset sopimukset. Yksi sopimuskumppani on sokerifirma Danisco, jonka kanssa Veripalvelu aloitti tutkimusyhteistyön vuonna 2006. Kyseiseen suolistomikrobistotutkimukseen on panostettu Veripalvelussa voimakkaasti.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Rautosen puoliso on toiminut tutkimusjohtajana Daniscolla. Veripalvelun mukaan hän on ollut mukana suunnittelemassa ja käynnistämässä yhteistyötä.

- Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää suolistomikrobiston koostumuksen ja veriryhmien välistä yhteyttä, kertoo Veripalvelun viestintäpäällikkö Willy Toiviainen.

Toiviaisen mukaan osapuolten välillä on vain vähän rahaliikennettä: Danisco saa laskuttaa Veripalvelulta 20 000 euroa korvauksena ulostenäytteiden analysointikuluista.

Lue myös:

    Uusimmat