Tarhakettujen hävittäminen aloitettiin Pohjanmaalla

Botuliinimyrkytykseen kuolleita kettuja ryhdyttiin hävittämään polttamalla Kruunupyyn Teerijärvellä tänään. Ruhokasat valeltiin minkkiöljyllä ja kerosiinilla, minkä jälkeen ne sytytettiin palamaan. Ruhojen lopullinen tuhoaminen aloitettiin heti sen jälkeen, kun maa- ja metsätalousministeriö määräsi ruhot hävitettäväksi polttamalla. Kymmenettuhannet kuolleet ketut poltetaan Terjärv Frysin alueella, jonne ruhoja on kerätty pitkin viikkoa.

Ketunruhoja oli hävittämässä tänään kymmenen palosukelluslaittein varustautunutta palomiestä. Ensimmäinen koe-erä ruhoja sytytettiin palamaan puolen päivän aikaan ja hävitystöiden arvioitiin jatkuvan mahdollisesti koko viikonlopun. Polttamista jatketaan kunnes kaikki ruhot on hävitetty, kertoo pelastuspäällikkö Sven-Erik Lindvall Kruunupyystä. Myös saastunut rehu on määrä polttaa Teerijärvellä. Lindvallin mukaan rehua ryhdytään polttamaan kuitenkin vasta sen jälkeen, kun ketut on saatu poltettua. Rehu on märkää ja se pitäisi kuivata ennen polttamista.

Ainakaan koepoltossa ruhoista ei muodostunut sankkaa savua. Palomiehistä kootut partiot kiersivät aamupäivällä lähiseudun taloissa kertomassa polttamisesta asukkaille. Jonkin verran huolestuneita soittoja on tullut paikallisilta ihmisiltä, kertoo Lindvall. Polttamista valvoi paikan päällä Länsi-Suomen läänineläinlääkäri Matti Nyberg.

Polttamisen jälkeen ketuista jää jäljelle tuhkaa, josta taudinaiheuttaja ja myrkyt ovat tuhoutuneet. Polttaminen hävittää sekä bakteerit että myrkkyitiöt, sanoo Nyberg. Tuhka jää polttopaikalle ja sen päälle luodaan maata.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat