Tarasti: Vaalirahakohu muutti poliittisen kulttuurin

Puolueiden rahoitusta pohtiva toimikunta on aloittanut kesätauon jälkeen työnsä uudelleen eilen. Ryhmää johtavan Lauri Tarastin mukaan ryhmän on tarkoitus kokoontua nyt viikottain, ja mietintöä voitaneen odottaa lokakuun lopussa. Edellytykset puoluerahoituksen avoimuuteen ovat nyt paremmat kesän paljastusten jälkeen.

- Kulttuuri vaali- ja puoluerahoituksessa on muuttunut peruuttamattomasti. Olennainen vuoden 2007 eduskuntavaalien rahoituksesta on ehdokkaiden ja puolueiden kohdalta tullut ilmi, vaikka yksityiskohtia epäilemättä vielä paljastuukin. Tämä on seurausta median aktiiviisuudesta, Tarasti toteaa.

Tarasti muistuttaa kuitenkin, että lailla ei voida aukottomasti ratkaista poliittista kulttuuria eikä moraalia. Tiedotusvälineille jää edelleen keskeinen rooli rahoituksen valvonnassa.

Puoluerahoituksen avaaminen on kuitenkin vaikeampi tehtävä kuin yksittäisten ehdokkaiden. Ryhmä joutuu muun muassa pohtimaan, miten pitkälle viranomaisvalvonta voi ulottua poliittisiin yhdistyksiin loukkaamatta yhdistymisvapautta.

- Poliittisia yhdistyksiä arvioidaan olevan noin 10 000, joista 7000 lienee puolueiden perusjärjestöjä.

Tarastin mukaan ehdokkaan tai puoluejärjestön seminaareja ei voida kieltää, koska tällöin rikottaisiin kokoontumisvapautta. Hankalaa on myös suhtautuminen puolueiden sivujärjestöihin ja säätiöihin.

Puolueet joutuvat ottamaan kantaa ryhmässä muun muassa kampanjakattojen tarpeeseen sekä rangaistuksiin. Tarastin mukaan mahdollinen sanktio voisi olla puoluetuen menetys, jos tietoja pimittää. Kampanjakattoon Tarastilla ei ole jyrkkää kantaa.

Tarastin mukaan myös vaalien yhdistämistä kannattaa pohtia, koska tämä käytäntö on onnistunut monissa muissa maissa. Esimerkiksi keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen esitti viikonloppuna kunta- ja eurovaalien yhdistämistä.

Lue myös:

    Uusimmat