Tarantinon uutuus jakaa mielipiteitä

Oscar-palkinnonkin saaneen ohjaaja Quentin Tarantinon uusinta Kill Bill -elokuvaa on arvosteltu muun muassa runsaan väkivallan vuoksi.

Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon uutuuselokuva Kill Bill on jakanut kriitikoiden mielipiteet Yhdysvalloissa. Verta roiskuva, klassisia kung fu -elokuvia parodioiva fantasia sai ensi-iltansa New Yorkissa eilen.

Eri julkaisuissa elokuvaa on syytetty muun muassa yltiöväkivaltaiseksi ja tarinaltaan ohueksi. Esimerkiksi Business Week- lehden mukaan Kill Billissä lentää enemmän irtonaisia ruumiinosia kuin koko Hollywoodin elokuvissa yhteensä vuoden aikana. The New Yorker -aikakauslehti puolestaan kirjoittaa, että Kill Bill on muodollisesti kuvaus dekadenssista, mutta yleisesti ottaen elokuva on roskaa.

Joitakin kriitikoita Tarantinon rankka väkivalta myös miellyttää. Hollywood Reporter arvioi Kill Billin katsomisen arvoiseksi ja kehuu etenkin taistelukohtauksia, jotka saavat "leuan loksahtamaan".

Kill Bill on Quentin Tarantinon ensimmäinen ohjaustyö kuuteen vuoteen. Elokuva kertoo petetystä naistappajasta, joka herää koomasta ja lähtee veriselle kostoretkelle. Filmiä tähdittää joukko Hollywoodin nimekkäitä naisnäyttelijöitä. Pääosassa on Uma Thurman ja muissa rooleissa nähdään muun muassa Lucy Liu ja Daryl Hannah.

Tarantino on itse luonnehtinut filmiä kunnianosoitukseksi hänen nuoruutensa kung fu -elokuville sekä käsitykselleen tyttöenergiasta.

Tarantino nousi maailmanmaineeseen 1990-luvun alussa elokuvilla Reservoir Dogs (1992) ja Pulp Fiction (1994). Pulp Fictionista Tarantinolle myönnettiin parhaan käsikirjoituksen Oscar-palkinto.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat