Tapiolan tulos säilyi hyvänä

Tapiola-konsernin yhteenlaskettu tulos viime vuodelta laski 12 prosenttia 253,2 miljoonaan euroon, mutta tulos oli kuitenkin vakuutuskonsernin historian toiseksi paras. Yhtiöryhmän liikevaihto kasvoi 7,9 prosenttia 2218,5 miljoonaan euroon. Tapiola-konsernin maksutulo kasvoi vuonna 2001 10,8 prosenttia 1535,6 miljoonaan euroon. Korvauskulut kasvoivat 7,5 prosenttia 1316,5 miljoonaan euroon.

Tänään julkaistussa tulostiedotteessaan Tapiola kertoo ryhmän kaikkien kolmen vakuutuskonsernin markkinaosuuden ja sijoitustuottojen kasvaneen viime vuonna. Ryhmän sijoitustoiminnan nettotuotot kasvoivat 5,3 prosenttia 524,3 miljoonaan euroon.

Vahinkovakuutuksen ensivakuutuksen markkinaosuus kasvoi puoli prosenttiyksikköä 15 prosenttiin, ja myös eläkevakuutuksen markkinaosuudessa kirjattiin hieman kasvua 14,5 prosenttiin. Henkivakuutuksessa markkinaosuuden kasvu oli 1,7 prosenttiyksikköä 7,3 prosenttiin.

Vahinko-Tapiolan liikevoitto oli 584 miljoonaa euroa eli 30 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Suhteessa liikevaihtoon liikevoitto kuitenkin laski 5,7 prosenttiyksikköä 18,3 prosenttiin liikevaihdosta.
Vahinkovakuutustoiminnan maksutulo kasvoi lähes kymmenen prosenttia 403 miljoonaan euroon.

Sijoitustoiminnan tuotoissa kasvu oli 3,5 prosenttia 144,7 miljoonaan euroon. Eläke-Tapiolan liikevaihdossa kasvua kertyi 9,5 prosenttia1243,5 miljoonaan euroon, ja kokonaismaksutulossa kasvu oli 11,2 prosenttia 905,8 miljoonaan euroon. Myös eläkeyhtiön sijoitustoiminnan nettotuotot kasvoivat lähes 11 prosenttia 272,5 miljoonaan euroon.

Ryhmän henkivakuutustoiminnassa maksutulo kasvoi 9,3 prosenttia 233,4 miljoonaan euroon. Henki-Tapiolan ja Yritysten Henki-Tapiolan muodostaman konsernin liikevoitto 56,3 miljoonaa euroa eli 14 prosenttia konsernin 402 miljoonan euron liikevaihdosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat