Tapaninpäivän järistys arvioitua voimakkaampi

Aasiassa tapaninpäivän tsunamin aiheuttanut maanjäristys oli vielä voimakkaampi kuin alun perin arvioitiin, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.

Science-tiedelehdessä julkistetun kalifornialaisen Berkeleyn yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan Aasian tsunamin aiheuttanut järistys oli voimakkuudeltaan 9,15 Richterin asteikolla. Aiemmat arviot järistyksen voimakkuudesta olivat 9,0 Richterin asteikolla.

Järistys oli myös ajallisesti pisimpään kestänyt, ja sen repeämäalue on pisin koskaan, yli 1200 kilometriä, tutkimuksessa todettiin.

Tutkijoiden mukaan järistys aiheutti epämuodostumia maan kuoressa jopa 4 500 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta, mikä on viisi-kuusi kertaa kauempana, kuin aikaisemmissa isoissa järistyksissä. Tutkijat varoittivat, että voimakkaat jälkijäristykset jatkuvat alueella jopa vuosia.

Tapaninpäivän tsunamiaalto tappoi noin 300 000 ihmistä Intian valtameren rannikkovaltioissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat