Tapani Kansan kiertue keskeytettiin - yleisö ei ollut tyytyväinen

Ilta-Sanomien mukaan laulaja Tapani Kansan kuuden konsertin joulukiertue keskeytettiin yleisöpalautteen vuoksi.

Vakuutusyhtiö Pohjolan järjestämän kiertueen kolme viimeistä esiintymistä hoitivat Eino Grön ja Laura Pyrrö. Lehden mukaan kirkoissa laulanut Kansa esiintyi yleisön edessä ennemmin puhuen kuin laulaen. Palautetta tuli hyvästä ohjelmistosta, mutta myös siitä, ettei Kansan laulusta kuulunut juuri mitään suurten kirkkojen perälle. Myöskään yhteistyö orkesterin kanssa ei toiminut. Laulaja antoi palautetta yleisön edessä orkesterille ja jopa kuulijoille.

– Saamamme palautteen perusteella ymmärsimme, etteivät konsertit olleet sellaisia, joita olimme tilanneet joulukonserteiksi asiakkaillemme. Annoimme palautetta taiteilija Kansalle, mutta ongelmat eivät korjaantuneet. Näin jouduimme vaihtamaa artistia, Pohjolan johtaja Olli Latola kertoo lehden haastattelussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat