Tapani Kansa ei kadu outoa keikkakäytöstään

Iskelmätaivaan kestotähti Tapani Kansa herätti hämmennystä kuluvalla viikolla Turussa järjestetyllä keikallaan.

Torstain Iltalehden mukaan Kansa oli muun muassa odotuttanut yleisöään puolisen tuntia. Kun setti viimein pääsi alkamaan, Kansa lopetti jostain syystä laulunsa lyhyeen ja kehotti yleisöään väliajalle.

Ennen sitä hän oli luennoinut juurta jaksain vastoinkäymisistään, ja tilittänyt muun muassa siitä, miten auton rengas oli tulomatkalla hajonnut ja keikka myöhästynyt sen vuoksi.

– Pitäkää vaikka puolen tunnin tauko, Kansa oli kehottanut yleisön mukaan kesken kaiken.

Keikan aikana mies oli myös moittinut bändinsä soittajien improvisointikykyjä sekä puhunut kummallisia oikeanlaisen ravinnon tärkeydestä. IL:n mukaan osa yleisöstä jätti konsertin kesken.

Perjantaina ilmestyneessä Iltalehdessä Kansa kuitenkin kiistää erikoisen käyttäytymisensä. Hän ei omien sanojensa mukaan ole myöskään moitiskellut yhtyettään.

Eriskummallisen ravintomonologin hän kuitenkin tunnustaa pitäneensä.

– Ei ravitsemuksellisia luentoja yleensä pidetä konsertissa, mutta pari ravintospiikkiä on vain hyväksi. Minustahan näkee, mitä oikea ravinto saa aikaan, Tapan Kansa kehaisee lehdelle ja jatkaa toivovansa kuulijoiltaan enemmän huumorintajua.

Myös miehen ex-avovaimo Nina af Enehjelm on puolustellut Kansan esiintymistä blogissaan, jossa hän on toivonut, että taiteilijan "stand-up -puoli uppoaisi yleisöön".

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat