Tanssiva poliisi hämmästytti Rhode Islandilla

Eläkeläispoliisi suunnittelee esiintyvänsä usealla muullakin risteysalueella ennen joulua.

Autoilijat saivat eilen omalaatuista liikenteenohjausta Yhdysvaltain Rhode Islandilla. Vilkkaan risteyksen valvojana oli tanssiva poliisi, joka sai myös ohikulkijat hieraisemaan silmiään.

60-vuotias, jo eläkkeelle jäänyt poliisi Tony Lepore haluaa jokavuotisella tanssitempauksellaan juhlistaa tulevaa joulua ja juhlakautta.

Eilen Lepore ohjasi liikennettä Weybossetin ja Dorrance Streetin risteyksessä, mutta hän sanoo suunnittelevansa esiintymistä viidellä muullakin risteysalueella ennen joulua.

Kuka sanoo, ettei työnteko voisi olla hauskaa?

Lepore aloitti tanssimisen vuonna 1987 ja on harrastanut sitä intohimoisesti siitä saakka.

(MTV3-AP)

Lue myös:

    Uusimmat