Tanssityttö kiistää seksin Berlusconin kanssa

Italian pääministeriin Silvio Berlusconiin kohdistuvan tutkinnan keskiössä oleva yökerhotanssijatar kiistää harjoittaneensa seksiä pääministerin kanssa.

Ruby Rubacuori -taiteilijanimellä esiintyvä tanssijatar kuitenkin myöntää saaneensa Berlusconilta 7000 euroa heidän ensitapaamisensa yhteydessä viime vuoden helmikuussa.

Uutiskanava Sky Italian haastattelussa Ruby kertoo olleensa 17-vuotias mennessään ystävänpäivänä erään ystävättärensä kanssa Berlusconin taloon illalliselle.

- Kun hän kysyi ikääni, sanoin olevani 24, koska tiesin että alaikäisenä olisi ollut vaikeata päästä sisään, Ruby sanoo.

Tanssityttö kertoo tavanneensa pääministerin muutamia kertoja myöhemminkin illallisten merkeissä.

Saamansa rahasumman Ruby kertoo olleen lahja, koska pääministeri halusi auttaa vaikeassa tilanteessa elänyttä tyttöä.

- Ystäväni, jonka kanssa olin talossa, tunsi vaikean tilanteeni ja kertoi siitä hänelle. Hän halusi auttaa.

Ostiko Berlusconi seksiä alaikäiseltä?

Italian viranomaiset tutkivat nyt onko Berlusconi syyllistynyt seksin ostamiseen alaikäiseltä. Kysymyksiä on herättänyt myös Berlusconin väitetty puhelinsoitto poliisille, sen jälkeen kun Ruby oli toukokuussa viety poliisiasemalle varkaudesta epäiltynä.

- En tiennyt mitään pääministerin kuuluisasta puhelusta syyttäjälle, vaan luin siitä jälkeenpäin lehdistä. Havaitsin kuitenkin, että tavallisuudesta poiketen, minua ei pidätetty vaan päästettiin vapaaksi, Ruby muistelee.

Marokkolaistaustainen tanssijatar kertoo myös joutuneensa kotietsinnän kohteeksi asuinkaupungissaan Genovassa.

- Poikaystäväni ja minun asuntoihin on tehty kotietsintä. He etsivät jotakin, mitä ei ole olemassa - videoita ja valokuvia, joista lehdet ovat kirjoittaneet. Ne ovat perättömiä juttuja, joissa syytetään syyttömiä. Kun ei päästä kiinni vaikutusvaltaisiin ihmisiin, isketään heikkoihin. Niin se menee, Ruby toteaa.

Myös pääministeri Berlusconi on kiistänyt seksisuhteen alaikäisen kanssa. Pääministeri kiistää myös poliisin lahjonnan.

- Minua kohtaan esitetyt syytökset ovat täysin vailla perusteita, ne ovat suorastaan naurettavia, Berlusconi toteaa Italian Vapauspuolueen uutistoimistoille toimittamassa videossa.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat