Mainos

Tanssitaidetta edistetään maaseudulla

Jokilaaksojen Tanssitaiteen Tuki ry. on saanut merkittävää tukea työlleen tanssitaiteen aseman vahvistamiseksi. EU:n alueellinen Leader-hanke on hyväksynyt rahoituksensa piiriin Elämyksellisiä askelia tanssin maailmaan -hankkeen Nivala-Haapajärven seutukunnassa. Hankkeen keskeisin tavoite on tehdä nykytanssia ja tanssiteosten valmistusprosessia tunnetuksi ns. tavalliselle yleisölle maaseutuoloissa.

Projekti keskittyy herättämään yleisön mielenkiintoa ja rohkaisemaan eri ikäisiä ihmisiä ensimmäiseen tanssiteoksen kokemiseen. Keinoina ovat hankkeesta vastaavan Marketta Viitalan mukaan tanssiteoksen valmistumisen seuraaminen, tanssitietous, demonstraatiot ja oman tanssin tekeminen.
-Hankkeen pontimena on ollut erityisesti se, että ammattitason tai lasten ja nuorten tasokkaista ja monimuotoisista tanssitapahtumista huolimatta yleisön aito kiinnostus esittävään tanssiin ei ole lisääntynyt alueellamme, Viitala sanoo.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 511 000 markkaa, josta Leader-rahoitus on 400 000 markkaa. Toteuttaminen alkoi heinäkuun alussa ja päättyy vuoden 2000 lopussa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.