Tanssikouluun kytkeytyvissä seksirikosepäilyissä kaksi pidätystä

Pirkanmaan poliisi on pidättänyt kaksi miestä tanssikouluun ja tanssinopettajiin liittyvien seksuaalirikosten tutkintaan liittyen.

Toinen pidätetyistä on syntynyt vuonna 1991 ja toinen vuonna 1983. Molemmat ovat toimineet tanssikoulussa opettajina ja ovat kotoisin Etelä-Amerikasta. Kuulustelut ovat heidän osaltaan alkuvaiheessa, kertoo poliisi.

Kaikkia uhreja ei vielä tiedetä

Poliisi on tähän mennessä keskustellut kymmenien naisten kanssa selvittääkseen, onko joku kokenut tulleensa rikoksen uhriksi.

Rikosilmoituksia on kirjattu toistaiseksi 12, joissa on kymmenessä on eri asianomistaja. Nuorin asianomistaja on 15-vuotias, osa alle 18-vuotiaita ja osa täysi-ikäisiä.

Puhuttelujen, kuulustelujen ja muun tutkinnan perusteella poliisi arvioi, että uhreja on enemmänkin.

Poliisi uhreille: Ottakaa yhteyttä

Poliisi toivoo, että ne henkilöt, jotka kokevat joutuneensa seksuaalirikoksen kohteeksi rohkaistuisivat ottamaan yhteyttä poliisiin taikka rikostutkijan ottaessa yhteyttä kertoisivat tapahtumien kulusta.

Yhteyttä pyydetään ottamaan sähköpostiosoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi, virka-aikana numeroon 050-313 7391 taikka tutkinnanjohtajaan 050 - 399 8181.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat