Tanssikoreografien "grand old lady" on poissa

Yksi maailman merkittävimmistä tanssikoreografeista, ruotsalainen professori Birgit Cullberg on kuollut. Muun muassa vapaan draamatanssin Ruotsissa esitellyt Cullberg oli kuollessaan 91-vuotias. Cullbergin perustaman Cullbergbalettenin edustaja ilmoitti, että tanssiprofessori nukkui rauhallisesti pois keskiviikkoiltana.

Birgit Cullbergilla on ollut viime vuosinakin vankka asema ruotsalaisen baletin "grand old ladyna". Silti hän on ollut vieläkin arvostetumpi muualla maailmassa. Cullberg oli perehtynyt sekä moderniin tanssiin että klassiseen balettiin. Hänen uransa ehkä suurin menestys oli Strindbergin neiti Julie. Birgit esitti roolia 1950-luvulla mm. New Yorkin Metropolitan-oopperassa.

Tanssimisen ohella Cullberg paneutui koreografin työhön. Vuonna 1967 hän perusti Ruotsin Riksteaterniin oman tanssiyksikkönsä, Cullbergsbalettenin. Se kipusi Euroopan parhaan tanssiryhmän maineeseen. Birgit Cullberg säilytti työ- ja uudistumiskykynsä korkeaan ikään asti. Esimerkiksi 90-luvun alussa hän ravisteli tabuja baletillaan Äiti Maria, joka valotti Raamatun naisten seksuaalisuutta.

Cullbergilla oli yksinkertainen selitys sille, miksi hänestä tuli tanssija. -Sain syntymälahjakseni matalan verenpaineen ja kyltymättömän tarpeen liikkua, professori totesi. Birgit Cullberg sai monia tanssialan palkintoja. Hänelle myönnettiin mm. Pariisin kansainvälisen tanssifestivaalin Suurpalkinto vuonna 1963 sekä Prix d Italia 1961 ja 1971. Professorin arvonimen Cullberg sai 1979. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat