Tanskanen UPI:n hallituksen johtoon

Tanskasen hallitus johtaa uuden eduskunnan alaisen Ulkopoliittisen instituutin toimintaa ja nimittää laitoksen johtajan. Ensimmäisen johtajan nimitysprosessi on meneillään.

Ministeri Antti Tanskanen on valittu uuden eduskunnan alaisen Ulkopoliittisen instituutin hallituksen johtoon. Varapuheenjohtajaksi valittiin valtiotieteen tohtori Teija Tiilikainen.

Tanskanen jäi vuoden alussa eläkkeelle OP-ryhmän pääjohtajan tehtävästä. Sitä ennen hän ehti johtaa pari vuotta Suomen Akatemiaa.

Vuonna 1946 syntynyt Tanskanen väitteli taloustieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistosta 1975. Tanskasesta tuli 1979 Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori ja 1988 Jyväskylän yliopiston rehtori.

UPI:n hallitus ohjaa instituutin toimintaa ja nimittää myös laitoksen johtajan. Instituutin ensimmäisen johtajan nimitysprosessi on meneillään. Toistaiseksi laitosta johtaa jo vanhaa Ulkopoliittista instituuttia luotsannut Tapani Vaahtoranta.

Lehti: Vaahtorantaa ajetaan EU-virkaan

Sanomalehti Kalevan mukaan Suomen hallitus ajaa Tapani Vaahtorantaa EU:n turvallisuuspoliittisen instituutin johtoon. Kalevan mukaan Vaahtorannan siirtyminen korkeaan EU-virkaan helpottaisi eduskunnan yhteyteen perustetun uuden instituutin johtajan valintaa.

Vaahtorantakin on hakenut uuden UPI:n johtajan paikkaa, mutta vahvin ehdokas virkaan on Suomen Akatemian nykyinen johtaja Raimo Väyrynen. Väyrynen jättää paikkansa maaliskuun alussa. Väyrysellä on Kalevan mukaan maan korkeimman ulkopoliittisen johdon tuki tehtävään, mutta Vaahtorannan sivuuttaminen on vaikeaa.

Lehden tietojen mukaan ulkoministeri Erkki Tuomioja on tiukasti lobannut Vaahtorantaa EU:n turvallisuuspoliittisen instituutin johtoon.

Suomen lisäksi instituutin johtajan paikasta kisaavat Ruotsi, Hollanti ja Itävalta. Virka on määrä täyttää tammikuun loppuun mennessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat