Tanskan suurlakkoa ratkotaan

Tanskassa suurlakon osapuolet ovat kokoontuneet epäviralliseen tapaamiseensa. Tanskan työnantajien järjestö on kutsunut palkansaajien keskusjärjestön edustajat listaamaan neuvottelupöytään kiistan aiheita.

Työnantajapuoli esitti keskustelutarjouksensa työntekijöille eilen illalla. Työntekijäpuoli on jo aiemmin ollut halukas neuvotteluihin, mutta työnantajat ovat halunneet hallituksen ratkaisevan tilanteen. Tanskan pääministeri Poul Nyrup Rasmussen on tyrmännyt vaihtoehdon, että hallitus puuttuisi kiistaan. Hän on myös vedonnut osapuoliin lakon lopettamiseksi.

Tanskan suurlakko on tähän saakka haitannut pahiten lentoliikennettä. Kaupat ovat saaneet tavaralähetyksiä lähes normaalisti ja junat sekä osa busseista ovat liikennöineet normaalisti. Myös autoilijoiden hamstraama polttoaine riittänee lähipäivien ajan.

Tilanne kaupan alalla hankaloituu ensi maanantaina, jos työnantajapuoli ulottaa kiistan koskemaan myös 45 000:ta kaupan alan työntekijää. Käytännössä kaikki kaupat sulkevat tuolloin ovensa.

Lakko haittaa Ruotsin autoteollisuutta

Tanskan suurlakko vaikuttaa jo naapurimaan Ruotsin tärkeään autoteollisuuteen. Huomenna keskeytynee Saabien valmistus ja ensi viikolla joudutaan lopettamaan myös Volvojen valmistus.

Dagens Industri -lehden mukaan avainasemassa on tanskalaisyritys Metallic AS, joka valmistaa välttämättömiä osia ruotsalaisautojen moottoreihin.

Tuotannon keskeytyminen on vakava takaisku varsinkin Saabille, joka on ollut suurissa taloudellisissa vaikeuksissa vuosikausia.

Lue myös:

    Uusimmat