Tanskan Punainen Risti arvostelee Israelia

Tanskan Punaisen Ristin johtaja Freddy Karup Pedersen arvosteli tänään israelilaismiehittäjiä palestiinalaisiin kohdistuvasta rotuerottelusta ja kollektiivisesta rankaisemisesta.

Pedersen muistutti kuitenkin samalla, että myös itsemurhapommi-iskut ja israelilaisten siviilien tulittaminen ovat vastoin kansainvälistä oikeutta.

Punaisen Ristin edustajat ilmaisivat huolensa siitä ettei Israel kunnioita kansainvälisiä humanitaarisia sääntöjä omilla ja palestiinalaisten alueilla.

-On erittäin huolestuttavaa, että ambulansseja tulitetaan säännöllisesti armeijan tukikohdista. Sillä on joskus kohtalokkaat seuraukset uhrille, Karup Pedersen sanoi.

Pedersenin mukaan juutalaissiirtokunnat ja niiden laajentaminen on johtanut apartheidin kaltaiseen tilanteeseen.

-Siviileihin kohdistuneet itsemurhapommit, hyökkäykset aseistautumattomia siviilejä vastaan siirtokunnissa ja siviilien ampuminen miehitetyillä alueilla ovat kansainvälisiin sääntöihin kohdistuneita vakavia rikkomuksia, Karup Pedersen sanoi.

Karup Pedersen johtaa Tanskan Punaisen Ristin ryhmää, joka saapui lauantaina Israeliin arvioimaan yhteistyöjärjestöjensä tarpeita.

(MTV3-STT-RB-AP)

Lue myös:

    Uusimmat