Tanskan poliisilta lisätietoja iskujen tekijästä – tuttu rikollisjengeistä

Kööpenhaminan poliisi on kertonut lisää viikonlopun iskujen tekijästä.

Poliisi kertoi aikaisemmin jo tunnistaneensa tekijän, mutta ei kertonut tarkempia tietoja. Nyt poliisi kertoo, että mies oli 22-vuotias ja poliisin tuttu rikollisjengipiireistä, kertoo uutistoimisto Ritzau.

Hänellä on rekisterissään väkivalta- ja aserikoksia. Poliisi ei vielä julkistanut miehen nimeä, mutta useiden tanskalais- ja ruotsalaismedioiden mukaan miehen nimi on Omar Abdel Hamid el Hussein.

Ekstra Bladet -lehden mukaan mies oli päässyt vankilasta vain kaksi viikkoa sitten.

Mies kuoli aamulla poliisin luoteihin, kun hän avasi tulen häntä pidättämään tulleita poliiseja vastaan. Miehellä oli mukanaan kaksi pistoolia.

Tanskalaisen TV2-kanavan mukaan mies on syntynyt Tanskassa.

Kööpenhaminan terrori-iskut ovat saattaneet saada innoituksensa viime kuussa tapahtuneesta iskusta ranskalaista satiirilehti Charlie Hebdota vastaan, arvioi Tanskan turvallisuuspoliisin päällikkö Jens Madsen.  

– Emme voi vielä sanoa motiivista mitään konkreettista, mutta pidämme mahdollisena että Pariisin tapahtumat ovat tähän yhteydessä, Madsen sanoi.  

Epäilty tekijä oli ollut poliisin seurannassa jo pitemmän aikaa.   

– Hän oli tutkassamme, Madsen totesi.  

Tiedossa ei ole, onko hän ollut taistelemassa Syyriassa, Irakissa tai muualla.

Poliisin mukaan ampujan käyttämä ase on todennäköisesti löytynyt.

Mies ei päässyt synagoogaan

Mies pakoili poliiseja lauantai-iltapäivän ensimmäisen iskun jälkeen usean tunnin ajan.

Puolenyön jälkeen hän teki iskun synagogaan, jossa vietettiin rippijuhlaa. Paikalla nuoren tytön juhlissa oli noin 80 osanottajaa.

Synagogan turvatoimia oli tiukennettu, mikä Tanskan juutalaisen yhteisön tiedottajan mukaan saattoi estää joukkosurman, kun poliisit estivät miestä tunkeutumasta sisälle tiloihin. Ampuja vaikutti paikalle tullessaan hermostuneelta.

– Ampuja oksensi ennen kuin hyökkäsi. Paikalla olleet poliisit pitivät häntä ensin juoppona, kertoi tiedottaja Jeppe Jul.  

Mies avasi tulen lähietäisyydeltä ja surmasi seurakunnan 37-vuotiaan jäsenen Dan Uzanin, joka oli paikalla ovimiehenä. Kaksi poliisia haavoittui.

Ensimmäisessä iskussa kuollut oli 55-vuotias dokumenttifilmin tekijä Finn Nörgaard. Hän kuoli iskussa sananvapautta käsittelevään keskustelutilaisuuteen.

Paikalla iltapäivän tilaisuudessa oli myös ruotsalainen taiteilija Lars Vilks, joka on voinut olla iskun alkuperäinen kohde. Vilks on ollut poliisin suojelussa siitä lähtien, kun hän vuonna 2007 julkaisi kuvan profeetta Muhammadista liikenneympyräkoirana.

Lue myös:

    Uusimmat