Tanskan opettajakonflikti loppuu – puoli miljoonaa oppilasta oli kuukauden ilman opetusta

Lähes kuukauden kestänyt Tanskan opettajakonflikti päättyy. Pääministeri Helle Thorning-Schmidtin mukaan opetus pyritään aloittamaan jo ensi maanantaina.

– Olemme tulleet pisteeseen, jossa hallituksen on pakko toimia, jotta lapset ja nuoret pääsevät taas kouluun, pääministeri sanoi.

Lähes 600 000 peruskoululaista on ollut ilman opetusta, kun noin 70 000 opettajaa on ollut työsulun piirissä.

Hallitus haluaa opettajille samankaltaisen työehtosopimuksen kuin muilla julkisen sektorin työntekijöillä.

Työnantajapuoli julisti peruskoulujen opettajat työsulkuun huhtikuun alussa, kun osapuolet eivät päässeet sopuun opettajien työajoista. Suurin kiista koski opetustyön valmisteluun käytettävää aikaa.

Opettajat vaativat saada palkkaa oppituntien valmistelusta, kun taas kunnallinen työnantajaliitto KL halusi antaa päätösvallan työajoista koulujen johdolle.

Monet suuret tanskalaisyritykset ovat antaneet työntekijöidensä lapsille tiloja, joissa he ovat voineet viettää aikaa koulun sijasta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat