Mainos

Tanskan Nordeasta poliisitutkinta

Tanskan Nordean rahanpesusäädösten noudattamisesta alkaa poliisitutkinta. Tanskan Finanssivalvonta tarkasti viime kesäkuussa, miten pankki oli noudattanut rahanpesun estämistä koskevia säännöksiä.  

Tarkastuksessa havaittiin puutteita ja asia siirtyy Tanskan hallintokäytännön mukaisesti poliisille lisätutkimuksia ja mahdollisia seuraamuksia varten.  

Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull toteaa tiedotteessa, ettei pankki hyväksy missään tapauksessa puutteita toiminnassaan. Pankki on sitoutunut korjaamaan kaikki havaitut puutteet.  

– Aliarvioimme aluksi tämän osa-alueen monimutkaisuuden ja ajan, jonka prosessien muuttaminen vie, konsernijohtaja kertoo tiedotteessa.

Ruotsin Finanssivalvonta huomautti viime vuoden keväällä puutteista Nordean toiminnassa ja Tanskan valvontaviranomaisen havainnot ovat samankaltaisia. Näiden puutteiden korjaamiseksi pankki käynnisti viime kesänä hankkeen, jonka tarkoituksena on varmistaa vahvat konserninlaajuiset standardit ja prosessit.  

Osana hanketta konserniin on perustettu yksikkö, johon on keskitetty lähes kaikki ensimmäisen puolustuslinjan rahanpesun estämisen toiminnot.  

Näitä toimintoja ovat esimerkiksi tiettyjen tietojen kerääminen asiakkaista, pakotteiden noudattaminen sekä pankkitapahtumien tarkkaileminen. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.