Tanskan naiset Euroa vastaan

Euron kannatus on Tanskassa alimmillaan sen jälkeen kun asiasta päätettiin maaliskuussa järjestää kansanäänestys. Vastustus on suurimmillaan naisten keskuudessa.

Tanskan naiset vastustavat Euroa.

Kaikkien mielipidemittausten mukaan selvä enemmistö tanskalaisista vastustaa luopumista kruunusta euron hyväksi. 55 prosenttia Tanskan naisista vastustaa maansa liittymistä Euroopan talous- ja rahaliiton (Emun) viimeiseen vaiheeseen. Epäilyt tanskalaisen hyvinvointi- ja sosiaaliturvavaltion säilymisestä myös Emuun liittymisen jälkeen huolettavat juuri naisia, joista suuri osa työskentelee hoitoalalla.

Vakuuttelut eläkkeiden ja sosiaalietuuksien säilymisestä koskemattomina myös euro-aikana eivät ole purreet Tanskan naisten enemmistöön.

Naisbussi matkaan

Sosiaalidemokraattinen pääministeri Poul Nyryp Rasmussen lähetti suosituimmat naispoliitikkonsa maantielle suostuttelemaan euron vastustajat jaa-puolelle. Sosiaalidemokraattien "naisten bussi" kiertää vaalien alla maata ristiin rastiin. Tehtävä on kuitenkin vaativa; uusimpien mielipidemittausten mukaan 45 prosenttia sosiaalidemokraattien omistakin äänestäjistä - miehistä ja naisista - aikoo äänestää euroa vastaan.

-Me aiomme näyttää, ettei EU:ssa ja eurossa ole kysymys vain liituraitapukuisista miehistä, sanoo 34-vuotias naispoliitikko Pernille Blach Hansen. Lehdet veikkailevat hänelle ministerinsalkkua, kun pääministeri Nyrup Rasmussen muokkaa piakkoin hallitustaan uudelleen.

Naisten bussi lähti tänään kiertueelle Ålborgista sosiaalidemokraattien päättäessä viisipäiväisen puoluekokouksensa. Kokoustunnelmaa leimasi ei-puolen vahva ote keskustelusta ja mielipiteestä. Bussin mukana matkustaa 20-30 naista, joista useimmat ovat Tanskan parlamentin, kansankäräjien, tai Euroopan parlamentin jäseniä. He aikovat selittää euroa suurilla ja pienillä paikkakunnilla kaikkialla maassa.

Naispoliitikoille on vaikea selittää, miksi juuri naiset suhtautuvat epäilleen euroon.
-En usko, että naisille olisi omaa, euron vastaista kantaa. Monet heistä ovat kuitenkin työssä julkisella alalla ja ei-puolelta on maalailtu kauhukuvia, joiden mukaan kaikki lakkautetaan, jos jaa-puoli voittaa, Blach Hansen sanoo.

-Televisiokuvat näyttävät etupäässä vain upeissa solmioissa olevia miehiä astumassa hienoista autoista ja autoihin. Uskon, että naisten on vaikea samaistua tähän, arvelee sosiaalidemokraattisen puolueen 34-vuotias varapuheenjohtaja Lene Hansen.

Bjerregaard varoittaa


Kiistelty, mutta hyvin suosittu veteraanipoliitikko Ritt Bjerregaard varoittelee, että Tanska - ja naiset - menettävät mahdollisuutensa vaikuttaa, jos Tanska jää yhteisvaluutan ulkopuolelle. Bjerregaard kuului itse viisi vuotta EU:n komissioon ja hän uskoo, että Tanskan naiset luovuttavat entistä enemmän vaikutusvaltaa miehille, jos he äänestävät euroa vastaan.


-Jos me jäämme ulkopuolelle, ei pöydän ääressä istu ainoatakaan naispuolista valtiovarainministeriä, kun yksitoista euro-maata kokoontuvat. Poliittisen taistelun käyminen Tanskassa ei riitä, meidän on taisteltava myös Euroopan tasolla. Tämä koskee myös naisia, Bjerregaard sanoi.

Myös euroa kannattavalla vasemmistoliberaalilla radikale venstre -puolueella on oma naisiin kohdistuvat euro-kampanjansa. Sekään ei ole toistaiseksi onnistunut voittamaan Tanskan naisten epäluuloja euroa ja EU:ta kohtaan.

(MTV3-STT-NTB)

Lue myös:

    Uusimmat