Tanskan lakko loppuun lailla

Tanskan kansankäräjät hyväksyi illalla selvin numeroin hallituksen lakiesityksen, joka päättää lähes kaksi viikkoa kestäneen työtaistelun. Kansankäräjät hyväksyi lain äänin 95-12.

Lakko päättyy puoliltaöin, minkä jälkeen Tanskassa alkaa paluu normaalioloihin. Huominen on Tanskassa kirkollinen pyhä, mutta päivä aiotaan monilla aloilla käyttää elämän saamiseen tavanomaisiin uomiin.

Öljy-yhtiöiden säiliöautot lähtevät matkaan heti puolenyön jälkeen, ja yhtiöt ovat laatineet suunnitelmat bensiinin toimittamiseksi maan kaikkiin osiin jo huomisen kuluessa. Julkinen liikenne alkaa toimia lähes normaalisti jo huomenna: bussit kulkevat samoin junat. Myös lentoliikenne käynnistyy perjantaina, mutta täysiin normaalivuoroihin päästään SAS:n mukaan vasta sunnuntaina. Jotkut lehdet ilmestyvät jo huomenna, mutta suurin osa lehdistä joutuu lykkäämään ilmestymisensä ylihuomiseksi. Ylihuomenna tanskalaiset saavat myös jälleen tuoretta leipää ja maitoa, mutta kaupoissa päästään normaaleihin oloihin vasta ensi viikon kuluessa.

Koulujen ja sairaaloiden uskotaan tulleen siivotuiksi maanantaihin mennessä, mikäli siivoojat tulevat töihin jo huomenna, rukouspäivänä. Yksi myönteinen seuraus lakolla on ollut, ainakin tanskalaisten lasten - ja isienkin - kannalta. Äitienpäiväkukat maksavat nimittäin tavanomaista vähemmän, koska kukkia on jäänyt lakon ajalta varastoon runsain määrin.

Lue myös:

    Uusimmat