Tanskan kuningatar esittelee taidettaan Helsingissä

Tanskan kuningattaren Margareetan taidetta esittellään Helsingin Taidemuseossa.

Tanskan kuningatar Margareeta on edustanut maataan Suomessa muiden Pohjoismaisten kuninkaallisten kanssa. Kuningatar esittelee myös Suomessa toisen puolensa, kun Didricsenin Taidemuseossa esittäytyy kuningatar taiteilijana ja maalaustaiteen modernistina.

-Maalausteni tyyliä en ole valinnut. Niistä on vaan tullut tällaisia. Kun aloittaa,ei tiedä mihin suuntaan lähtee. Mutta jossain vaiheessa asia kirkastuu ja tuntee olevansa kotona. Eli silloin takki alkaa istua. Ja työskentely lähtee kohti päämäärää, kuningatar kertoo.

Värikkäitä elämäniloisia , usein maiseman muodoista ja valoista inspiraationsa hakevia kuningatar Margareetan maalauksia on nähtävissä Didricksenin Taidemuseossa Helsingissä. Tanskan kuningatar on monipuolinen taiteilija , joka on kuvittanut satukirjoja, suunnitellut kirkkotekstiilejä ja kehittänyt itseään maalarina, vaikka joskus uskoikin, ettei se ole hänen alansa.

-Pitkän ajan, 18 vuotiaasta 30 vuotiaaksi ajattelin , ettei minulla ole tarpeeksi lahjoja taiteilijaksi. Melkein lopetin piirtämisen ja minulla ei ollut aikomustakaan ottaa tosissani taiteen tekmistä. Mutta jotain tapahtui 30-vuotiaana. Huomasin, että minun pitää edetä . Huomasin,että minun pitää maalata ja ilmaista itseäni kuvin, kuningatar muistelee.

Kuningatar Margareetan maalaukset ovat iän mukana muuttuneet esittävistä yhä modernimmiksi, mutta lähtökohtana on usein aina maisema.

- Kaikki lähtevät maisemasta, ilmasta maisemasta , maiseman tunnelmista.

Jo taidepiireissäkin arvostettu kuningatar on myös hehkuvien värien käyttäjä.

-Jo pienenä värit kiehtoivat minua. Jos sisustan kotiani tai minun pitää hankkia huivi asuuni on väri tärkeä. Väri voi olla mikä tahansa. Niiden yhdistelmät kiehtovat minua, hän kertoo.

Kuningatar on saanut töistään positiivista ja negatiivista kritiikkiä.Taiteilijana häntä kuitenkin jo arvostetaan.

-Luulen, että useimmat ymmärtävät,että minä maalaan tosissani. Työni voi hyvää tai huonoa, mutta olen tosissani.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat