Tanskan aikeet kiristää rajavalvontaa vaikeuksissa

Tanskan hallituksen ja Tanskan kansanpuolueen ehdotus rajavalvonnan kiristämisestä on juuttunut poliittiseen vastatuuleen.

Ehdotus ei edennyt tänään maan kansankäräjien verovaliokunnan äänestykseen, kuten hallitus oli toivonut. Näin ollen kiistakysymys päätyy ensi viikolla kansankäräjien täysistunnon käsiteltäväksi, ja enemmistön tuen saamisesta uskotaan tulevan hankalampaa.

Hallituksen suunnitelmien mukaan rajatarkastukset olisi tarkoitus palauttaa Saksan ja Ruotsin vastaisille rajoille. Niitä on perusteltu muun muassa rikollisuuden ja laittoman maahanmuuton torjumisella.

Hallitus ja kansanpuolue haluavat esimerkiksi rakentaa uusia rajavalvontayksiköitä ja ottaa käyttöön uusia elektronisia valvontalaitteita.

EU ja Saksa ovat arvostelleet voimakkaasti Tanskan suunnitelmia Schengenin sääntöjen vastaisina. Saksan sisäministeri Hans-Peter Friedlich totesi eilen, ettei Saksa voi hyväksyä hanketta, joka rajoittaa vapaata liikkuvuutta Schengen-alueella.

Paine kasvaa myös kotikentällä

Sisäistä arvostelua hanke on saanut Tanskassa poliittisen opposition lisäksi myös muilta tahoilta. Muun muassa maan suurin elinkeinoelämän järjestö Dansk Industri on kritisoinut hanketta.

Elinkeinoelämän edustajien mielestä ehdotus rajavalvonnan kiristämisestä ja siitä virinnyt keskustelu ovat vahingoittaneet Tanskan uskottavuutta.

Syddansk-yliopiston oikeustieteilijä Gerd Battrup pitää ehdotusta myös Schengenin sääntöjen vastaisena.

- Suunnitellut rajatarkastukset menevät pidemmälle kuin Eurooppa-komission tulkinta hyväksyttävästä tullitoiminnasta, Battrup sanoi Information-lehdelle.

Kansakaan ei tunnu lämpenevän ajatukselle. Politiken-lehden verkkosivujen perjantaisessa lukijakyselyssä ylivoimainen enemmistö vastanneista oli esitystä vastaan.

Keskusta-oikeistolaisen hallituksen on myös kritisoitu taipuneen jälleen kansalliskonservatiivisen Tanskan kansanpuolueen linjoille. Kansanpuolue on pitänyt kireämpää rajavalvontaa yhtenä ehtona hallituksen taloudellisen uudistusohjelman tukemiselle.

(MTV3 - STT - Ritzau - TT)

Lue myös:

    Uusimmat