Tanskalaissotilas ammuttiin Irakissa

Tanskalainen sotilas on saanut surmansa Etelä-Irakissa käydyssä tulitaistelussa. Kyseessä on ensimmäinen Irakin sodan aikana tai sen jälkeen kuollut liittouman sotilas, joka ei kuulu Yhdysvaltojen tai Britannian joukkoihin.

Tanskalainen sotilas on surmattu tulitaistelussa Irakissa. Sotilas menehtyi viime yönä noin 50 kilometrin päässä Basran kaupungista Etelä-Irakista, kun hänen joukkueensa joutui tulitaisteluun irakilaisten kanssa. Laukaustenvaihdossa kuoli myös kaksi irakilaista.

Tähän mennessä Irakissa on sodan aikana tai sen jälkeen kuollut liittoumaan kuuluvista joukoista ainoastaan Yhdysvaltojen tai Britannian joukkoihin kuuluneita sotilaita.

Irakissa olevia joukkoja vastaan on pääosin hyökätty maan pääkaupungissa Bagdadissa ja sunnimuslimien alueilla pääkaupungin pohjois- ja länsipuolella. Tässä kuussa väkivaltaisuudet ovat levinneet myös maan eteläosaan. Torstaina brittisotilas sai surmansa ja kaksi haavoittui Basrassa sattuneessa räjähdyksessä.

Basran kaupunkia ympäröivällä alueella on reilut 400 tanskalaissotilasta osana monikansallisia joukkoja.


(MTV3-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat