Tanskalaiset löysivät epäilyttäviä kranaatteja Irakissa

Etelä-Irakiin sijoitetut tanskalaiset sotilaat ovat löytäneet kranaatteja, jotka todennäköisesti sisältävät kemiallista taisteluainetta.

Tanskan ja Yhdysvaltain sotilaslähteet kertovat, että Basran pohjoispuolella maasta esiin kaivetut 36 kranaattia sisältävät toistaiseksi tuntematonta nestettä, jota on myös vuotanut hiukan ulos ammuksista. Löydön rutiinietsinnöissä tehneet tanskalaiset arvelevat, että maassa on vielä ainakin sata kranaattia lisää.

Kaliiperiltaan 120 millimetrin kranaatit oli kääritty muoviin ja kaivettu sittemmin kuivattuun suohon. Ammukset ovat olleet maassa ainakin kymmenen vuotta, ja niiden epäillään olevan peräisin Irakin ja Iranin vuosina 1980-88 käymän sodan ajalta.

Sekä tanskalaisten että brittisotilaiden tekemissä tutkimuksissa kranaattien on todettu sisältävän jotain kemiallista taisteluainetta. Eristetylle alueelle odotettiin tänään amerikkalaista erikoisyksikköä tutkimaan ammuksia tarkemmin.

Irakissa olevien kemiallisten tai muiden joukkotuhoaseiden uhka oli Yhdysvaltain johtaman liittouman tärkein peruste hyökkäykselle maahan. Tähän mennessä Irakista ei ole kuitenkaan löydetty varmoja todisteita joukkotuhoaseiden olemassaolosta.

(MTV3-STT-Ritzau-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat