Tanskalaiset lähettäisivät joukkojaan Kosovoon

Yli 70 prosenttia tanskalaisista on valmis lähettämään tanskalaisia maajoukkoja Kosovoon, selviää tuoreesta mielipidekyselystä.

Kyselyssä tiedusteltiin, hyväksyvätkö vastaajat tanskalaisten sotilaiden osallistumisen joukkoihin, jos Nato lähettää maajoukkoja Kosovoon. Peräti 74 vastaajista kannatti tanskalaissotilaiden lähettämistä. Vain 21 prosenttia vastusti ajatusta.

Morgenavisen Jyllands-Posten -lehden teettämään kyselyyn osallistui 1 040 ihmistä.

Maajoukot torjutaan edelleen laajalti

Venäjän presidentti Boris Jeltsin sanoo, ettei hän usko Naton lähettävän maajoukkoja Kosovoon. Jeltsin sanoo kuitenkin, että jos näin kävisi, serbit ovat valmiit taistelemaan viimeiseen mieheen. Jeltsinin arviosta kertoi venäläinen uutistoimisto Interfax.

Myös presidentti Bill Clinton on jälleen vakuuttanut, että pelkät ilmapommitukset riittävät Jugoslavian taivuttamiseen Naton rauhanehtoihin.
-Uskon, että nykyinen strategiamme tuottaa tulosta, jos liittoutuma käyttää sitä jatkuvasti, Clinton sanoi. Hän puhui Kiinan pääministerin Zhu Rongjin kanssa pitämässään yhteisessä lehdistötilaisuudessa.

Naton pääsihteeri Javier Solana puolestaan sanoi eilen, että Naton johdossa ei pidetä maajoukkojen käyttämistä välttämättömänä tässä vaiheessa.
-Ilmakampanjan pitäisi olla riittävä tässä vaiheessa, Solana sanoi amerikkalaisen ABC-yhtiön tv-haastattelussa.
-Mikäli olosuheet muuttuvat, harkitsemme asiaa uudelleen.
(STT-RB-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat