Tanska pohtii tiukempia terrorismin vastaisia toimia

Tanska aikoo lisätä turvallisuuspoliisien määrää lähes 200:lla osana terrorismin vastaista taistelua. Myös mm. poliisin puhelinkuunteluoikeuksia ollaan laajentamassa.

Tanskan turvallisuuspoliisia on vahvistettava ja valvontakameroita lisättävä julkisilla paikoilla osana terrorismin vastaista taistelua, katsoo hallituksen asettama selvitysryhmä. Ryhmän raportissa esitetään kaikkiaan 49 eri tapaa tehostaa terrorismin vastaista taistelua Tanskassa.

- On selvää, että terrorismi voi iskeä missä päin maailmaa tahansa ja luonnollisesti myös Tanskassa. Siksi on tärkeää, että pyrimme kaikin tavoin parantamaan keinoja estää terrorismia ja taistella sitä vastaan, pääministeri Anders Fogh Rasmussen sanoi toimittajille.

Tanskan hallitus pohtii raportin esityksiä tulevat viikot päättääkseen, mitkä niistä toteutetaan. Aikomuksena on vahvistaa turvallisuuspoliisia niin, että siihen siirtyy toisesta poliisiyksiköstä 180 uutta työntekijää, kertoi oikeusministeri Lene Espersen. Työntekijöitä on tällä hetkellä 480.

Työryhmä esittää myös, että turvallisuuspoliisin mahdollisuutta päästä käsiksi lentokoneiden matkustajalistoihin lisätään samoin kuin poliisin puhelinkuunteluoikeuksia. Valvontakameroita tulisi esityksen mukaan lisää keskusaukioille, juna- ja lentoasemille ja muille julkisille paikoille.

Rasmussenin mukaan poliitikkojen asia on valita, mitkä esityksistä toteutetaan niin että tasapaino turvallisuuden ja kansalaisoikeuksien välillä säilyy. Hänen mukaansa tarkoituksena ei ole luoda isoveli valvoo -yhteiskuntaa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat