Tanska laskee alkoholiveron

Tanska on alentanut alkoholiveroaan. Vero aleni melkein puoleen eli väkevien kuluttajahinnat laskivat kolmannaksella. Veronalennus on astunut voimaan tänään ja nyt Ruotsissa pelätään viinarallin alkamista etelänaapuriin.

Tanska alentaa alkoholiveroaan lähes puoleen. 45 prosentin veronalennus on astuntu voimaan tänään. Veronalennus koskee väkeviä alkoholijuomia, ei viiniä tai olutta. Esimerkiksi pullon vodkaa, joka aiemmin maksoi 156 kruunua, saa nyt noin sadalla kruunulla.

Tanskan parlamentti teki päätöksen alkoholiveron alentamisesta viime vuoden lopulla. Pääministeri Anders Fogh Rasmussenin hallitus perusteli päätöstä sillä, että jo noin kolmannes Tanskassa nautituista väkevistä juomista käytiin ostamassa Saksan puolelta. Tanskan alkoholiveron alennuksen uskotaan puolestaan johtavan Ruotsista Tanskaan suuntautuvaan viinaralliin. Suuret varustamot vahvistivat ruotsalaisen Svenska Dagbladet -lehden verkkosivuilla, että ostosmatkojen Tanskaan odotetaan nyt lisääntyvän, mutta tuskin kuitenkaan tungokseksi asti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat