Tanska ja Ruotsi sanasodassa ulkomaalaispolitiikasta

Tanskan ja Ruotsin sanasota ulkomaalaispolitiikasta on tänään kiihtynyt.

Ruotsin pääministeri Göran Persson syytti tanskalaista virkaveljeään Anders Fogh Rasmussenia "tietoisesta" väärinymmärtämisestä. Tanskalainen iltapäivälehti BT puhui jo sodasta ja kireistä suhteista.

Tanskalaispoliitikkojen maahanmuuton rajoittamista puoltavat lausunnot ovat aiheuttaneet levottomuutta Ruotsissa ensi syksyn valtiopäivävaalien edellä. Maahanmuutto ei ole tähän saakka ollut merkittävä kysymys Ruotsin vaalitaistelussa.

Pääministeri Rasmussen on tarjonnut hallituksensa esittämää ulkomaalaispolitiikan tiukennusta malliksi muille Euroopan maille, jotka vastustavat ääriliikkeiden kasvua. Hän on myös tulkinnut Perssonin viikonvaihteessa antaman lausunnon aikomukseksi rajoittaa Ruotsiin-muuttoa. Persson torjui viikonvaihteessa työvoiman maahanmuuton lähivuosina ennen kuin Ruotsissa jo oleville työttömille maahanmuuttajille on järjestetty työtä.
Persson kiisti tänään tarkoittaneensa maahanmuuton supistamista. -En ymmärrä tätä rinnastusta. Meillä on Ruotsissa avokätinen pakolaispolitiikka, mutta massiivinen työvoiman tulon salliminen nyt, kun meillä on satojatuhansia työttömiä, ei käy päinsä, Persson sanoi.

Ruotsin pääministeri antoi myös täyden tukensa integraatioministeri Mona Sahlinille, joka on jyrkästi arvostellut Tanskan kansanpuolueen johtajaa Pia Kjaersgaardia ja Tanskan ulkomaalaispolitiikkaa. Kjaersgaard oli kehottanut ruotsalaisia poliitikkoja pysyttelemään erossa Tanskan ulkomaalaispolitiikasta ja keskittymään Ruotsin omiin asioihin.

Sahlinille risuja tietämättömyydestä

Tanskan lehdet syyttivät tänään Sahlinia tietämättömyydestä. Tanskan suurin sanomalehti Berlingske Tidende sanoi, että Sahlinilla on "loistava poliittinen tulevaisuus takanaan". Lehden mukaan Sahlin on kevyen sarjan poliitikko, joka mieluummin puhuu kuin saa asioita kuntoon.

-Jos minä olen tietämätön, niin tämä koskee myös Ranskan, Belgian ja Ruotsin hallituksia, joka jakavat arvosteluni ja huoleni tässä asiassa, Sahlin sanoi uutistoimisto TT:lle. -Tanskassa kiristetään nyt kansalaisuusvaatimuksia. Ruotsissa me avasimme mahdollisuuden kaksoiskansalaisuuteen vuosi sitten. Tanskassa vaaditaan uskollisuusvalaa niiltä, jotka haluavat Tanskan kansalaisiksi. Ruotsissa me sanomme, että voi todella rakastaa kahta maata, Sahlin muistutti.

Ruotsin kristillisdemokraattisen puolueen johtaja Alf Svensson pitää itsestään selvänä, että muukalaisvihaan ja rasismiin on otettava etäisyyttä. -Samalla Mona Sahlinin olisi keskityttävä enemmän Ruotsissa olevien maahanmuuttajien kotouttamiseen. Tämä on paras tapa kuivattaa suoalueita, joilla muukalaisviha kuohuu, sanoo Svensson. Hänen mielestään Sahlinilla olisi silloin esittää esimerkki Tanskan kansanpuolueen johtajalle Pia Kjaersgaardille.

(MTV3-STT-Reuters-TT)

Lue myös:

    Uusimmat