Tanska: Alaikäisen ilotytön asiakkaita rangaistaan

Tanska rankaisee vastedes alle 18-vuotiaan prostituoidun asiakkaita sakoilla tai vankeudella. Tanskan parlamentti hyväksyi perjantaina uuden prostituutiolain, joka on joissakin kohdin tähänastista vapaamielisempi, mutta toisissa ankarampi.

Laki on ankarampi nuorten prostituoitujen asiakkaita kohtaan, mutta toisaalta sallii itse prostituution. Yksityisten prostituoitujen ei siten enää tarvitse pelätä pidättämistä. Tämä on ollut käytäntönä jo vuodesta 1974, mutta vasta nyt käytäntö vahvistettiin lailla.

Tanskassa ei kuitenkaan menty niin pitkälle kuin Ruotsissa, jossa jokainen seksin ostaja syyllistyy rikokseen. Prostituoitujen palvelujen käyttäminen on edelleen sallittua Tanskassa, kunhan prostituoitu on täyttänyt 18 vuotta.

Tanska aikoo kolmena lähivuotena käyttää 29 miljoonaa kruunua (noin 23 miljoonaa markkaa) kouluttaakseen työntekijöitä auttamaan prostituoituja luopumaan seksin kaupittelemisesta, kertoi sosiaaliministeri Karen Jespersen. Lisäksi on suunnitteilla erityinen ohjelma, jolla nuoria estettäisiin ryhtymästä prostituoiduiksi.

Tanskan oikeusministeri Frank Jensen korosti kansainvälisen yhteistyön tarvetta taistelussa kansainvälistä naiskauppaa vastaan. Tanskassa kiinnitetään huomiota mm. Baltiasta tulleiden naisten kurjiin oloihin prostituoituina Tanskassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat