Tankkeri Naturan karilleajosta meriselitys

Nesteen tankkeri Naturan viime viikon tiistaina tapahtunut karilleajo johtui Porvoon Emäsalossa annetun meriselityksen mukaan siitä, että alus menetti yllättäen ohjattavuutensa. Onnettomuuden aiheuttaneen vian tutkimukset jatkuvat.

Naturan lastina oli karilleajon tapahtuessa 87500 tonnia venäläistä raakaöljyä, jota se oli kuljettamassa Latvian Ventspilistä Porvooseen. Haveri tapahtui neljän merimailin päässä Porvoon Emäsalosta etelään tiistaina aamuyöllä 13. lokakuuta. Tankkeri irtosi karilta vuorokaudessa, sen jälkeen kun runsaat 6000 tonnia sen lastista siirrettiin Nesteen toiseen tankkeriin Terviin.
Laivan 16 hengen miehistö ei ollut meriselityksen mukaan vaarassa onnettomuustilanteen aikana. Kaksoisrungon ansiosta Naturan lastitankit säilyivät ehjinä; öljyä ei päässyt mereen karilleajossa eikä irrotuksessa.

Vuonna 1993 valmistunut tankkeri Natura on nyt telakalla Turussa. Se on saanut viiltomaisia repeämiä pohjaansa. Vauriot on arvioitu tilannetta kokonaisuudessa ajatellen vähäisiksi.
Lastitankit eivät vaurioituneet kaksoisrungon ansiosta, eikä öljyä siis päässyt mereen. Vastaava kaksoisrunko tai pohja on kaikissa Nesteen tankkereissa.

Naturan korjaustöiden arvioidaan kestävän kahdesta kolmeen viikkoon, ja niiden kustannukset nousevat noin kolmeen miljoonaan markkaan. Telakalta Natura siirtyy Pohjanmeren poijulastausliikenteeseen, johon se on erikoistunut sisaraluksensa Futuran tavoin. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat