Tangomarkkinat jäivät kävijätavoitteestaan

Seinäjoen tangomarkkinat jäivät tänä vuonna jonkin verran kävijätavoitteestaan.

Tangomarkkinoilla kävi yhteensä viiden päivän aikana hieman yli 100 000 kävijää. Viime vuonna kävijöitä oli noin 20 000 enemmän.

Tangomarkkinoiden kävijämääriä verotti ennen kaikkea kolea ja sateinen sää. Tämä näkyikin nimenomaan ulkotilaisuuksien väkimäärissä, sillä eniten vähennystä edellisvuoteen verrattuna oli Tangokadulla sekä Tangovapaalla vyöhykkeellä. Molemmissa oli tuhansia kävijöitä vähemmän kuin viime vuonna.

Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Reijo Pitkäkosken mukaan moniin sisätilaisuuksiin osallistui sen sijaan aiempaa enemmän yleisöä. Tänä vuonna suosituimmiksi tapahtumiksi osoittautuivat jälleen tangolaulukilpailun finaali ja Jari Sillanpään konsertti. Järjestäjien mukaan positiivinen yllätys oli myös torstain yhteislaulutilaisuus, johon osallistui yli 1 000 henkilöä.

Tangomarkkinoiden taloustilanne selviää vasta muutaman kuukauden kuluttua, mutta Pitkäkosken arvioiden mukaan nollatulos tai sitä parempi tulos on hyvä saavutus. Kovin suuria tappioita hän ei silti odota.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat