Tänään on Vehviläisen kohtalon päivä

Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen kohtalo ratkeaa tänään. Tänään nimittäin selviää, saako Vehviläinen syytteen kohutuista asuntokaupoistaan eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen kanssa.

Valtionyhtiöistä vastaava kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on ilmoittanut, että Vehviläinen saa lähteä, jos syyte tulee.

Asuntokaupat paljastuivat, kun Helsingin Sanomat uutisoi niistä helmikuussa. Seurauksena oli närkästyksen ryöppy. Kauppojen katsottiin olevan räikeä esimerkki hyvä veli -järjestelmästä, jossa johtajat junailevat asioita toistensa eduksi.

Epäilty lahjusrikos

Ilmarinen osti Vehviläisen asunnon 1,8 miljoonalla eurolla helmikuussa 2011, minkä jälkeen se vuokrattiin Finnairille Vehviläisen työsuhdeasunnoksi. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan yhtiöt sopivat samoihin aikoihin Finnairin uuden pääkonttorin rakentamisesta.

Poliisi epäili esitutkinnan perusteella Vehviläistä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa. Lahjuksen antamisesta epäillään muun muassa ainakin yhtä Ilmarisen johtoon kuuluvaa ihmistä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske kertoo tänään aamupäivällä, nostaako hän syytteitä.

Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllisyytensä.

(MTV3 - STT)

Katso professori Seppo Ikäheimon kommentit:

Lue myös:

    Uusimmat