Uudenvuodenaatto monin paikoin lauhin 50 vuoteen – harvinaiset helmiäispilvet ihmetyttivät

Vuosi vaihtuu tänä vuonna poikkeuksellisen lämpimässä säässä. Monella paikkakunnalla on tänään mitattu korkeimmat aaton lämpötilat 50 vuoteen.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että päivän ylin lämpötila on mitattu Maarianhaminassa. Siellä lämpötila nousi ylimmillään 9,1 asteeseen. Turussa lämmintä on ollut 7,6 ja Espoossa 7,5 astetta.

Pohjoisemmillakin asemilla on mitattu korkeita lämpötiloja. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla Kauhavan lentokentällä lämpötila nousi 5,7 asteeseen.

Idässä ja Lapissa lämpötilat ovat olleet talvisemmat.

Taivas selkenee illalla

Rakettien pitäisi näkyä puoliltaöin melko hyvin koko maassa, koska etelässäkin sumu hälvenee alkuillan aikana.

Huomenna lämpötila painuu pakkaselle koko maassa.

– Lauha sää päättyy tähän. Uuden vuoden yön aikana tuuli kääntyy pohjoisen puolelle, ja meille alkaa virrata kylmää ilmaa. Uuden vuoden päivänä, eli huomenna, sää pakastuu koko maassa. Iltana mennessä ollaan etelärannikollakin hitusen pakkasen puolella. Pohjoisessa, esimerkiksi Lapin alueella, pakkanen pääsee kiristymään päivän aikana 10 asteen korville.

Huomenna voi sataa myös lunta.

– Varsinkin länsirannikolla ja Länsi-Lapissa voi sataa vähän lunta. Toisaalta monin paikoin myös aurinko näyttäytyy. Esimerkiksi etelärannikko näyttäisi olevan aurinkoinen päivän aikana.

Huomisesta alkaa Rintaniemen mukaan ”napakka” pakkasjakso.

– Vuoden ensimmäisen viikon aikana pakkanen voi kiristyä koko maassa jopa 20 asteen korville. Pohjoisessa koetaan varmaan kireämpiäkin pakkasia.

Maa pysyy etelässä mustana

Vaikka huomenna voi osassa maata sadella lunta, etelässä maa jäänee pakkasten ajaksikin mustaksi.

– Nyt alkaa kova pakkasjakso ilman lunta. Se ei tietysti ole luonnon selviämisen kannalta ihanteellinen asia. Sateita tulee kyllä jonkin verran lumena, mutta enimmäkseen tarjolla on kylmää ja kuivaa pakkasilmaa, joka ei paljon sadealueita pidä sisällään.

Helmiäispilvet ihmetyttivät Keski-Suomessa

Tänään on ollut paitsi poikkeuksellisen lauhaa, myös ihmeen kaunista taivaalla. Iltalehti kertoo, että Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Taivaanvahti-palveluun on päivän aikana ilmoitettu havaintoja helmiäispilvistä muun muassa Pirkanmaalta, Etelä-Savosta ja Lapista.

Liisa Rintaniemi kertoo, että helmiäispilvet eivät oikeasti ole varsinaisia pilviä ollenkaan, vaan yläilmakehässä esiintyviä jääkidemuodostumia.

– Länsivirtauksen vuoksi meillä olivat nyt otolliset olot ilmiön havaitsemiselle, Rintaniemi selvittää. 

Lue myös:

    Uusimmat