Tänään liukasta - torstaina lumilingot laulavat

Aamulla lähes koko maassa saadaan nauttia auringosta. Samalla sää kylmenee.

MTV3:n meteorologi Miina Manninen muistuttaa, että niillä alueilla joilla lämpötila on ollut nollan yläpuolella, voi jo yöllä ja varsinkin aamulla olla todella liukasta. Puolen päivän aikaan sataa lunta länsirannikolta alkaen. Luimisade voi olla olla illalla hyvinkin sakeaa.

- Torstaina tulee sitten etelään lumipommi, Manninen sanoo.

Mannisen mukaan etelässä sataa lisää lunta jopa kymmenen senttiä.

- Lumilingot kyllä laulavat. Tulee todella hyvä lumiukkokeli, kun lumi on kosteaa. Mutta hiutaleet ovat toisaalta kuin jalkarättejä.

Mannisen arvion mukaan aivan rannikolla voi tulla jopa vettä. Jos sateet tulevat vetenä, se ei kerrytä jo ennestään suurta lumikuormaa.

Lue myös:

    Uusimmat