Tänään ja huomenna paahdutaan jopa +35 asteen lämmöissä – sitten taivas jylisee

Nyt läkähdytään oikein kunnolla, viikon kovimmat helteet osuvat nimittäin tälle ja huomiselle päivälle. Liikkeellä on myös ukkosrintama, joka saattaa rantautua Suomeen asti. 

– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että sieltä on tulossa jopa tuollaista 33—35 astetta paikallisesti. Monin paikoin ollaan siinä 30 asteen puolin ja toisin, kertoo meteorologi Jenna Salminen

– Helteet jatkuvat vielä ainakin loppuviikon ja vielä alkuviikkokin ollaan melko lämpimissä lukemissa, mutta sen jälkeen alkaa olla viileämpiä merkkejä ilmassa ja myös sateita enemmän liikkeellä

Monin paikoin mennään siis tänään joko 30 asteen tuntumaan tai ihan reippaasti yli. Liikkeellä on myös sade- ja ukkoskuuroja erityisesti Lapissa ja Länsi-Suomessa.

– Itämereltä on liikkeellä hieman suurempi järjestäytyneen ukkosen alue, joka vaikuttaisi vielä elävän. Katsotaan, pääseekö tuo lähelle ja vaikuttaako se vielä päivän aikana Suomeen, joten jäädään sitä vielä seuraamaan.

Myös huominen on varsin lämmin ja lämpötilat nousevat 30 asteeseen ja sen yli monin paikoin.

– Tässä vaiheessa alkavat lisääntyä myös nuo sadekuurojen määrät. Sunnuntaiksi kylmä rintama on saapumassa ja pyyhkäisemässä maan ylitse.

Alkuviikosta saatetaan päästä vielä paikoin hellelukemiin. Lämpimät päivät saavat siis vielä toistaiseksi jatkoa, mutta sitten viilenee.

Lue myös:

    Uusimmat