Tänä iltana voi näkyä jopa yli 700 tähdenlentoa tunnissa

Taivaalla voi näkyä tänä iltana satoja tähdenlentoja, kertoo Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan jäsenlehti Tähdet ja avaruus.

Tähtitaivaan odotetaan välkkyvän kirkkaimmin noin kello 22.30-23.30. Alkuillastakin voi näkyä muutamia yksittäisiä hyvin kirkkaita tähdenlentoja.

Tähdenlentoja odotetaan draconidien tähdenlentoparvesta, joka on Ursan mukaan normaalisti vaatimaton parvi. Tänä vuonna jotkut tutkijat ennustavat parven kuitenkin yltävän purkaukseen.

Purkaus näkyy parhaiten juuri Suomessa. Ilmiötä tarkkailemaan onkin tulossa kaksi yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten tutkijoiden havaintolentokonetta, jotka operoivat Kiirunasta käsin.

Ursa kertoo, että eri maiden tutkijoiden arviot tähdenlentojen määrästä vaihtelevat epätavallisen paljon. Varovaisimmat ennustavat vain muutamia kymmeniä tähdenlentoja tunnissa, kun optimistisimmat arvelevat niitä esiintyvän 500-750 tunnissa.

Ursan mukaan ihanneolosuhteita ei kuitenkaan ole luvassa, sillä kuu on lähes täysi ja peittää himmeimmät meteorit näkymättömiin. Lisäksi taivas on lokakuussa harvoin selkeä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat