Tamrock -myynti nosti Raumaa

Rauma-konsernin tuloskehitys jatkui vakaana, vaikka selluteollisuuden merkittäviin uusiin investointeihin liittyvä kysyntä hiljeni loppuvuodesta.

Konsernin liikevaihto kasvoi 6 prosenttia 10,9 miljardiin ja tulos rahoituserien jälkeen parani 731 miljoonaan, kun se edellisvuonna oli 679 miljoonaa. Tuloksessa on tosin mukana 148 miljoonaa Tamrockin osakkeista saatua myyntivoittoa. Rauma myi viime vuonna myös Mäntyluodon konepajan.

Kaakkois-Aasian talouskriisin vuoksi osa alueelle menevistä toimituksista viivästyi. Näiden tuloutusten siirtymiset ja kustannusvaraukset kutistivat Rauman viime vuoden tulosta noin 80 miljoonaa markkaa.

Konsernin toimitusjohtaja Heikki Hakala odottaa kannattavuuden säilyvän hyvänä tänäkin vuonna Aasian ongelmista ja sellu- ja paperiteollisuuden investointien vähyydestä huolimatta. Rauman toimialojen erilaiset syklit tasaavat hyvin toisiaan, Hakala huomautti.

Puunjalostusteollisuuden käyttöasteet näyttävät pysyvän korkeina, joten metsäkoneille ja niiden varaosille on kysyntää. Kaivosteollisuuden investointien uskotaan pysyvän lähes ennallaan kullan ja kuparin hintojen laskusta huolimatta.

Rauma sai viime vuoden lopulla uusia tilauksia varsin hyvin ja tilauskanta nousi 3,1 miljardiin. Se on viidenneksen pienempi kuin vuotta aiemmin, mutta myös läpimenoaikoja on lyhennetty tuntuvasti.

Rauman liikevaihdosta 91 prosenttia kertyy viennistä ja ulkomaantoiminnosta, joista noin kolmannes tulee Euroopasta, kolmannes Pohjois-Amerikasta ja loput Etelä-Amerikasta ja Aasiasta. Kaakkois-Aasian kriisimaiden osuus on noin 8 prosenttia.

Timberjackillä meni hyvin, Sundsilla huonosti

Viime vuoden liikevaihdon kasvu perustui metsäkoneita valmistavan Timberjackin ja kivenmurskaimiin erikoistuneen Nordbergin toimitusten kasvuun. Toimitusjohtaja Hakala on erityisen tyytyväinen Nordbergiin, jonka liikevoitto yli kaksinkertaistui 192 miljoonaan markkaan.

Metsäkoneet menivät hyvin kaupaksi koko vuoden ja Timberjackin liikevoitto parani yli puolella 207 miljoonaan markkaan, vaikka Pohjois-Amerikassa oli ongelmia joidenkin uusien metsäkonemallien lanseerauksessa. Vuoden lopussa Timberjackin tilauskanta oli 65 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Huonoimmin meni kuitutekniikan laitteita ja prosesseja valmistavalla Sunds Defibratorilla, jonka liikevaihto pieneni 17 prosenttia ja liikevoitto putosi puoleen, 184 miljoonaan. Myös sen tilauskanta oli vuoden lopussa 40 prosenttia edellisvuotta alempana. Kaakkois-Aasian ongelmat vaikuttivat Rauman toimialoista eniten Sundsiin, jonka markkinoista siellä on suhteellisesti suurin osa.

Venttiilejä ja virtauksen säätöjärjestelmiä tekevän Neleksen kannattavuutta vähensi paperiteollisuuden investointien lasku. Sen liikevaihto pysyi ennallaan, mutta tulos putosi 44 prosenttia 96 miljoonaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat