Tampereen poliisi pidätti Bandidos-kerholaisia

Tampereen poliisi on tehnyt kotietsinnän paikallisen Bandidos-moottoripyöräkerhon tiloihin. Syynä oli lähinnä epäily huumausainerikoksista. Kerhotiloista löytyi pienehkö määrä ainetta, jota epäillään amfetamiiniksi. Poliisi otti kiinni parikymmentä henkilöä kiinni uudenvuodenyönä. Kiinniotetuista neljä on edelleen pidätettyinä.

Bandidos


Tampereen poliisi on tehnyt kotietsinnän paikallisen Bandidos-moottoripyöräkerhon tiloihin. Poliisi otti uudenvuodenyönä kiinni parikymmentä henkilöä, joista neljä oli perjantaina edelleen pidätettyinä.

-Kotietsinnän syynä oli lähinnä epäily huumausainerikoksista, kertoo tutkintaa johtava komisario Ari Luoto. Kerhotiloista löytyikin pienehkö määrä ainetta, jota alustavasti epäillään amfetamiiniksi. Lisäksi poliisi löysi muutamia luvattomiksi epäiltyjä käsiaseita sekä toista kiloa räjähdysainetta, jonka laatua Luoto ei tutkinnan tässä vaiheessa paljasta.

-Kyllähän sillä jo vahinkoa saa aikaan, Luoto toteaa. Torstain vastaisena yönä kiinniotetuista osa oli Luodon mukaan ilmeisesti Bandidos-kerhon jäseniä, osa uutta vuotta juhlimaan tulleita vieraita. Joukossa oli sekä miehiä että naisia. Kotietsintä ja kiinniotto sujuivat asiallisesti ja ilman väkivaltaa. Pidätetyiksi jääneet neljä ovat iältään noin 30-vuotiaita miehiä. He ovat Luodon mukaan olleet kuulusteluissa varsin vaiteliaita.

Bandidos MC Tampere saavutti Bandidosin täysjäsenyyden vuoden 2003 lopulla. Täysjäsenyyteen kelpuutetaan yleensä vasta vakavan rikoksen jälkeen, mutta kerholaiset eivät ole joutuneet poliisin kanssa tekemisiin ennen nyt tehtyä kotietsintää, Luoto sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat