Tampereen jätevedessä taas poliovirusta

Tampereella on löydetty jätevedestä tässä kuussa kuutta rokoteperäistä poliovirusta.

- Löydös on hyvin poikkeuksellinen, sillä tällaista tilannetta ei ole aikaisemmin tavattu muualta, kertoo laboratorionjohtaja Merja Roivainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Erikoisen tilanteesta tekee se, että poliovirukset ovat kolmea eri serotyyppiä. Virusten alkuperä ei ole vielä selvillä, mutta niiden epäillään olevan peräisin muissa maissa käytettävästä elävästä poliorokotteesta.

Tampereelta löytyneet virukset ovat kehittyneet ihmisille annettavasta elävästä rokotteesta ja ne ovat lisääntyneet yli 12 vuoden ajan yhden tai usean eri ihmisen suolistossa.

Tampereella ryhdytään nyt selvittämään keinoja, joiden avulla voitaisiin paikantaa virusta levittävän ihmisen tai ihmisten asuinalue. Roivaisen mukaan ei ole päätetty, aletaanko viruksen kantajan henkilöllisyyttä selvittää.

Rokote suojaa tartunnalta

Laboratoriojohtajan mukaan halvausoireista poliovirustartuntaa ei tarvitse Tampereella pelätä.

- Jos poliovirus on vain jätevedessä, niin ihmiset eivät sille herkästi altistu. Jos sille taas altistuisi jossakin muualla, niin se voisi olla vaarallinen niille, joilla ei ole rokotetta, Merja Roivainen kertoo.

Hänen mukaansa Suomen rokotetilanne on erittäin hyvä. Noin 97 prosenttia väestöstä on suojattu poliovirusta vastaan. Suomessa käytetään vain tapettuja viruksia sisältäviä rokotteita.

- Poliviruksesta aiheutuvan riskin välttämiseksi on äärettömän tärkeää huolehtia siitä, että rokotukset ovat kunnossa, Roivainen sanoo.

Polioviruksen löytyminen onkin tärkeää sen hävittämiseksi maailmasta.

- Niistä maista, joista virus on saatu hävitettyä ja rokotuskattavuus alkanut laskea, on elävän poliovirusta sisältävän rokotteen käytön myötä syntynyt rokoteperäisiä pitkälle muuntuneita polioviruksia, jotka ovat lähteneet kiertämään väestössä ja aiheuttaneet pieniä epidemioita eri puolilla maailmaa vuoden 2000 jälkeen.

Poliovirustartunnoista pyritään myös selvittämään, liittyykö niihin sairastumisia. Roivaisen mukaan 2000-luvulla Euroopassa jätevesistä löytyneistä tapauksista ei ole ilmennyt sairastumisia.

Poliovirusta löytyi Tampereen jätevedestä myös joulu- ja kesäkuussa. Tilanteen kehittymistä seurataan viikoittain kerättävistä jätevesinäytteistä tämän vuoden loppuun saakka.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat