Tampereen elokuvajuhlien palkinnot jaettiin

Pekka Uotilan ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti Eino ja mä keräsi eniten palkintoja Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla.

Eino ja mä sai 50 000 markan arvoisen Risto Jarvan palkinnon ja voitti kotimaisen kilpailun alle puolen tunnin elokuvien sarjan. Tuomaristo luonnehti Uotilan dokumenttia syvästi yksityiseksi, mutta lähelle katsojaa yltäväksi elokuvaksi isän ja pojan suhteesta. Tuomaristo kiitti Uotilaa vanhojen kaitafilmien taitavasta käytöstä.

Kansainvälisen kilpailun pääpalkinto meni Ranskaan. Kilpailun voittanut Marie Paccoun animaatio Un Jour sai 25 000 markan palkinnon. Kansainvälisessä sarjassa belgialaisen Benoit Mariagen elokuva Le Signaleur sai tuomariston erikoispalkinnon. Michaela Pavlatovan Az Na Veky (Tshekki) palkittiin parhaana animaationa. Parhaaksi dokumentiksi arvioitiin Jewels Barkerin St. Pelagius The Penitent (Iso-Britannia). Parhaan fiktion palkinnon sai saksalaiselokuva Ku'damm Security, jonka on ohjannut Ed Herzog.

Kotimaisessa kilpailussa Pekka Uotilan Eino ja mä voitti alle puolen tunnin elokuvien sarjan ja Visa Koiso-Kanttilan Karkotetut pitempien elokuvien sarjan. Kummankin sarjan voittaja sai 30 000 markkaa. Kotimaisessa kilpailussa erikoispalkintoja saivat Marika Härkösen ja Ismo Virtasen Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan, Timo Korhosen Ristiinnaulittu vapaus, Simo Halisen Minerva sekä Joona Tenan Kulkurin taivas.

Tänään päättyneillä elokuvajuhlilla myytiin viiden päivän aikana 18 800 lippua, mikä on lähes 4000 lippua enemmän kuin viime vuonna.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat