Tampereen elokuvajuhlien pääpalkinto Saksaan

Kansainväliseen kilpailuun osallistui kaikkiaan 70 lyhytelokuvaa. Kilpailun tuomaristo kiitteli tasoa korkeaksi.

Saksalainen Michaela Kezele on voittanut pääpalkinnon Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla. Hänen elokuvansa Milan kuvaa sotaa lapsen näkökulmasta. Kezele on syntynyt Saksassa, mutta hänen vanhempansa ovat kotoisin entisestä Jugoslaviasta.

Kotimaisen kilpailun alle 30 minuutin elokuvien sarjan voitti Zaida Bergroth elokuvallaan Heavy Metal, joka kuvaa nuoren pojan kasvua maalaisyhteisössä.

Yli 30-minuuttisten sarjan voitti Sonja Lindén elokuvallaan Ei kukaan ole saari. Dokumentti kertoo ikääntyvästä, itsellistä elämää luonnon keskellä viettävästä miehestä.

Sekä kotimaisen että kansainvälisen kilpailun tuomaristojen mukaan taso oli korkea ja palkittavien elokuvien valinta vaikea tehtävä. Kotimaiseen kilpailuun osallistui 42 ja kansainväliseen 70 lyhytelokuvaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat