Tampere palkittiin kouluruoan kurittamisesta

Ympäristöjärjestö Dodo palkitsee Tampereen kaupungin ja sen omistaman Tampereen Aterian Pääsiäissaari-palkinnolla vuoden tärkeimmästä tahattomasta ympäristöteosta.

Järjestö sanoo tiedotteessaan, että vähentämällä liharuoan määrää tamperelaiset pienentävät kaupunkilaisten ekologista jalanjälkeä tuntuvasti. Samalla kunta säästää 100 000 euroa.

Tampere pyrkii tasapainottamaan talouttaan säästämällä koulu- ja päiväkotiruoasta. Säästötalkoiden takia lapsille tarjotaan vähemmän vihreää ja enemmän makkaraa. Puuro- ja keittopäiviä lisätään, jauheliha- ja broileripyörykät korvataan huokealla jauhomakkaralla. Myös kasvisruokien määrää lisätään.

Palkinnolla Dodo ry korostaa, että liharuoan ei tarvitse kuulua päivittäiseen ruokapöytään. Järjestön mukaan Tampereen Aterialla on mahdollisuus olla kestävän ja herkullisen ruokavalion suunnannäyttäjä.

Suunnannäyttäjien määrä voi kasvaa tulevaisuudessa, sillä kouluruokaan kohdistuu säästöpaineita myös muissa kunnissa. Jyväskylässä ja Turussa säästövelvoite on 300 000 euroa, Espoossa 500 000 ja Vantaalla 200 000 euroa.

Vuosittain tahattomasta ympäristöteosta jaettava Pääsiäissaari-palkinto annettiin viime vuonna Ulf Sundqvistille opintotukijärjestelmän kehittämisestä. Pitkien opintoaikojen takia syntyvyys vähenee ja väestönkasvu hidastuu, mikä vähentää luonnonvarojen kulutusta.

Aikaisempina vuosina palkinnon ovat saaneet muun muassa lakkoilleet lennonjohtajat lentomatkustamisen vähentämisestä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat