Tammisaarelaisen laivamatka päättyi yllätykseen – haamuraja rikki

Tammisaarelaisen Barbro Henrikssonin Tukholman-risteily sai tänään yllättävän onnekkaan lopetuksen. Henriksson oli Helsingin sataman vuoden 10. miljoonas matkustaja, ja hänet poimittiin matkustajajonosta kukitettavaksi Katajanokan terminaalissa.

Kotiin viemisiksi Henriksson sai myös pullon samppanjaa sekä teemaan sopien luksusristeilylahjakortin.

– Tämä on aivan epätodellista, kuvaili iloisen yllättynyt Henriksson.

Henrikssonin ja hänen ystävättärensä Ros-Maj Grönqvistin päivä Tukholmassa -loma sujui mukavasti kauppoja kierrellen.

– Kävelimme läpi suurin piirtein joka kaupan. Jouluostoksia, Henriksson naurahti.

Seuraava risteily jo jouluna

Henrikssonin päätyminen kymmenenneksi miljoonanneksi matkustajaksi oli osuvaa, sillä hän pitää laivamatkustamisesta. Tänään päättynyt risteily oli vuoden toinen, ja aivan pian on edessä uusi risteily.

– Menen viettämään joulua Tallinnan ulkopuolelle.

Henrikssonin ystävätär Ros Maj Grönqvist kiisti hymyssä suin harmituksen, vaikka kukkien osuminen omalle kohdalle oli nyt hyvin lähellä.

– Ehkä noista muistamisista voisi päästä osille, hän heläytti.

Matkustajien määrä kasvussa

Kymmenen miljoonan laivamatkustajan rajapyykki saavutettiin Helsingin satamassa nyt toisen kerran. Ensimmäinen kerta oli viime vuonna, mutta nyt raja meni rikki kaksi viikkoa viime vuotta aiemmin.

Matkustajaliikenne on kasvanut jo pitkään, kertoo Helsingin satamajohtaja Kimmo Mäki.

- Kasvua on ollut 1990-luvusta lähtien. Nyt näyttää, että tänäkin vuonna saadaan noin neljän tai viiden prosentin kasvu matkustajamäärissä, Mäki sanoo.

Syitä kasvuun Mäki keksii useita. Yksi niistä on hänen mukaansa varustamojen yhteyksien kehittäminen.

– Lisäksi tarvepohjainen matkustaminen on lisääntynyt ja meillä on useita mielenkiintoisia matkakohteita eli Tukholma, Pietari ja Tallinna lähistöllä.

Suosituin linja on Helsingin ja Tallinnan väli.

Lue myös:

    Uusimmat