Tammahuipun kiirastuli pian päättymässä

Ryminällä suomenhevosten tammaparhaimmistoon noussut Juliette Lax oli yksi Vermon kuningatarkilpailun ensikertalaisista.

Juliette Lax osallistui avausmatkalle, missä tamma vajosi viimeisellä takasuoralla taustalle. Hevonen vetäytyi pois kuningatarkilpailusta, eikä ole sen jälkeen startannut.

- Hevosen rauta-arvoissa oli sanomista jo ennen kuningatarkilpailua. Se oli Mikkelissä heinäkuussa jo parempi, mutta ilmeisesti se otti siitä startista suunnan alaspäin, tamman valmentaja Jussi Suominen taustoittaa.

- Sen täytyi johtua jostain jälkitaudista, kun rauta-arvot eivät meinanneet millään nousta. Tamma sai olla pari kuukautta laitumella rauhassa, mutta siitäkään huolimatta se ei ollut heti priima.

Nyt vaikeudet ovat jäämässä taakse, ja Suominen kaavailee jo tulevaa starttia seitsemänvuotiaalle tammalle.

- Tammalähtöjen sarjoja olen tutkinut ahkerasti, ja kyllä me hiljalleen jossain pian aloitetaan. Hevonen tuntuu kotona todella hyvältä, mutta sen veriarvot eivät ole olleet ihan vielä sellaiset kuin niiden pitäisi olla. Luulen, että aloitamme kunnon talvikelien saapuessa.

Valmentaja ei uskalla suunnitella tulevan kauden tähtäimiä, mutta toteaa tamman riittävän kovimpia kilpasiskoja vastaan.

- Talven läpi ajamme kilpaa, jos tamma on vain terve. Tämä vuosi meni täysin penkin alle. En ole asettanut Rovaniemen kuningatarkilpailua tavoitteeksi, mutta sen tiedän, että tamman luokka riittää niissä lähdöissä. Hevosen täytyy olla kuitenkin terve.

Lue myös:

    Uusimmat