Tamiflun tuonti Norjasta ilman reseptiä on laitonta

Norjassa reseptivapaina myytävät sikainfluenssalääkkeet ovat alkaneet kiinnostaa suomalaisia, kertoo Taloussanomat. Lehden mukaan Lapin rajaseutualueen ihmisiä on matkannut Norjaan hakemaan Tamifluta tai Relenzaa.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta kuitenkin muistutetaan, että Suomessa reseptillä myytävien lääkkeiden tuominen rajan yli ilman reseptiä on laitonta.

Norjassa lääkettä saa apteekeista, mikäli asiakas pystyy osoittamaan kuuluvansa riskiryhmään tai on selvästi flunssainen. Taloussanomien mukaan myyntivalvonnassa on kuitenkin aukkoja, sillä lääkettä on myyty apteekeista myös potilasta näkemättä, esimerkiksi sairastuneille perheenjäsenille.

Tamiflu ja Relenza vapautettiin itsehoitoon Norjassa H1N1-viruksen nopean leviämisen ja sitä vastaan tarkoitetun rokotteen herättämän epäluulon takia reilu viikko sitten.

Sikainfluenssaepidemian pahentuenssa H1N1-lääkkeiden sekä valelääkkeiden salakuljetuksen arvellaan kiihtyvän jatkossa yhä enemmän. Tulli ei ole suostunut vahvistamaan Taloussanomien väitettä, jonka mukaan ensimmäiset näytteet vale-influenssalääkkeistä olisivat jääneet Tullin haaviin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat